// Valvetassu (Valveuni, Harhatassun sisko) on jo kuollut jokiklaanilainen, jonka tarina on hyvin tiukasti nidottu Vesikauhun tarinaan ja jotta Vesikauhun tarinan voisi kertoa järkevästi, täytyy mun välillä laittaa muutama Valveunen tarina sinne sun tänne. Jälleen hieman taustatietoja: Luna Flos on liittynyt Jokiklaaniin ja vaihtanut niemnsä Kirjotassuksi.
VAROITUS, tarina on väkivaltainen! Ei nuoremmille lukijoille!
Kauhun väristykset kulkivat Valvetassun lävitse aina, kun hän näki tuon oudon, uuden naarasoppilaan edes vilaukselta.
Luna Flos, tuo nimi sillä Kaksijalkasta tulleella naaraalla oli, nykyään naaras tietenkin liikkui klaaninimellä Kirjotassu. Kirjotassu saattoi aluksi vaikuttaa ihan tavalliselta nuorelta kissalta – hänellä oli kaunis, raidakas turkki, oranssin ja harmaan ja valkoisen sävyttämä, ei ohut muttei myöskään pitkä, sirot kasvonpiirteet ja pitkä häntä. Täysin tavallinen, niin sitä ajateltiin, tavallinen ja normaali, hiukan luotaantyöntävä, mutta normaali.
Ei, Valvetassu näki totuuden, ainakin hän uskoi näkevänsä. Kirjotassun silmät olivat ilkeät, ivalliset, pahantahtoiset. Ne eivät ehkä olleet samanväriset kuin Vesitassun, mutta sama katseensävy niissä oli. Se ei enteillyt hyvää, ei ystävällisyyttä. Kirjotassu oli kaukana normaalista – hän oli samaa lajia kuin Vesitassu.
Valvetassu olisi halunnut kertoa kaikille epäilyksensä, mutta kukapa häntä olisi uskonut. Siispä hän pysytteli vaiti asiasta, vältteli Vesitassua ja Kirjotassua ja pohti mielessään pitäisikö hänen varoittaa edes Harhatassua. Olihan Harhatassu sentään hänen veljensä ja ainoa jäljellä oleva perheenjäsen. Lisäksi kolli oli jo Vesitassun kaveripiirissä – erittäin pienessä sellaisessa. Eikö olisi ihan hyvä antaa pieni varoitus?
Valvetassu nousi neljälle tassulleen ja lähti hitaasti kulkemaan kohti Harhatassua, joka jutteli Vesitassun kanssa. Kirjotassu istui lähellä heitä, ei kuitenkaan kummankaan kollin vieressä. Naaras vaikutti kertovan tällä itsevarmuudestaan ja siitä, että hän pärjäisi yksinkin aivan hyvin.
Kukaan kolmikosta ei huomannut Valvetassua ennen kuin hiekanvärinen naaras oli aivan heidän luonaan. Vesitassu kohotti aluksi päänsä, violetit silmät välähtäen ivallisesti. Seuraavana Harhatassu siirsi katseensa hämmästyneenä, ja aivan pian sen jälkeen Kirjotassu, jota ei vaikuttanut vähääkään kiinnostavan Valvetassu. Siitä Valvetassu oli kiitollinen.
"Harhatassu", Valvetassu aloitti varovaisesti, tunnustellen ilmapiiriä sanoillaan, "minulla olisi asiaa."
Ennen kuin Harhatassu ehti edes avata suutaan, Vesitassu alkoi puhumaan.
"Et kai tosissasi aio kuunnella tuota hiirenaivoa nyt? Meillä oli juttu kesken", Vesitassu sanoi tasaisesti, mutta äänessään varoitus, jonka ainoastaan Valvetassu saattoi kuulla – 'älä edes yritä viedä Harhatassua, hän kuuluu täysin minulle, ja jos yritätkin, saat maksaa siitä kalliisti.'
"Vesitassu, hän on siskoni", Harhatassu sanoi päättäväisesti ja katsoi ystäväänsä. "Olisit edes vähän kohteliaampi."
Valvetassu näki, kuinka Vesitassun lihakset jännittyivät, kynnet miltei lipuivat esille ja violetteihin silmiin syttyi ärtyneisyyden vivahde. Harhatassu ei nähnyt mitään, sillä ehti jo kääntää katseensa muualle. Pelko väreili Valvetassun turkissa.
"No, mitä asiaa?" Harhatassu kysyi ja piti äänensä ystävällisenä, vaikka hänen kärsivällisyytensä oli hiipumassa pois.
"Minä", Valvetassun katse vilahti kahteen muuhun paikalla olevaan kissaan, kahteen pahaa tahtovaan oppilaaseen, "minä haluaisin puhua kanssasi kahden kesken."
"Ai jaa", Harhatassu sanoi ja hetken mietittyään nyökäytti päätään. "Okei. Tulen pian takaisin, Vesitassu ja Kirjotassu."
Valvetassu johdatti veljensä kauas kahden muun oppilaan kuulomatkalta, istahti maahan hännänpää hermostuneesti vääntyillen ja vilkuili ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan varmana ollut kuuntelemassa heitä. Harhatassu istahti siskoaan vastapäätä.
"Niin? Minulla on kiire. Vesitassulla ja minulla jäi juttu kesken."
"Minä, tuota... haluan kysyä sinulta jotain", Valvetassu naukui ja yllättyi pelästyneenä äänensä varovaisuutta. Miksi hän pelkäsi jutella Harhatassulle? Tuohan oli hänen veljensä!
"Kysy vain."
"Etkö huomaa Vesitassussa ja Kirjotassussa mitään... outoa?"
"Mehän olemme jo jutelleet Vesitassusta", Harhatassu huokaisi, "ja minusta hän on pohjimmiltaan mukava, eikä satuttaisi ketään – taistelut ovat sitten eri asia."
"Niin no..." Valvetassu tiesi, ettei hänen kannattanut keskustella Vesitassusta veljensä kanssa. "Entä sitten Kirjotassu?"
"En osaa sanoa, en ole juurikaan jutellut hänelle", Harhatassu naukui ja vilkaisi kauempana istuvaa raidakasta naarasoppilasta. "Ei hän mitenkään oudolta vaikuta. Tai siis onhan hän aika salaperäinen ja vaitonainen ja sellainen, mutta hänhän on ihan uusi. Ja tuntee vain Vesitassun."
Valvetassun viikset värähtivät. "Entä sitten se tosiasia, että hän tuli leiriin turkki täysin veressä? Eikä se ollut hänen omaansa, hänellä ei ollut haavan haavaa."
Harhatassu kohautti lapojaan, eikä oikein näyttänyt välittävän asiasta. "Mitä siitä? Ehkä hän oli vain osunut keskelle tappelua ja saanut verta turkkiinsa?"
"Mm", Valvetassu mumisi, vaikkei uskonut asian olevan niin. Mukana oli jotain muuta, jotain hyvin, hyvin... pahaa?
"No niin, oliko tämä kysely tässä? Minulla on kiire, Vesitassu–"
Valvetassu tunsi sisällään kasvavan järkytyksen ja hänen vaaleanvihreät silmät syttyivät epäuskosta. "Lopeta tuo!"
Harhatassu säpsähti rajusti. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Valvetassu oli koskaan huutanut kenellekään.
"Puhut koko ajan Vesitassusta tuolla tavalla! Niin kuin hän olisi jotain elämää suurempaa!" Valvetassu madalsi ääntään, jottei herättäisi huomiota. "Etkö ymmärrä? Etkö tosiaan näe sitä mitä minä? Vesitassu haluaa omistaa sinut, hän on jo nyt saanut sinut pauloihinsa. Sinä puolustat häntä koko ajan, veikkaan että voisit jopa kuolla hänen puolestaan. Olet ihan kuin... ihan kuin hänen orjansa!"
Harhatassu näytti kauhistuneelta. "Hän on ystäväni. Tottakai minä puolustan häntä. Hän on ystäväni. Teen hänen vuokseen mitä tahansa, mitä ikinä hän pyytääkään."
"Tekisitkö niin minun vuokseni?" Valvetassu kysyi ääni käheänä kuiskauksena, kyyneleet miltei silmissään. "Et varmaankaan. Koska olet unohtanut minut. Olen sinun siskosi, ja olet unohtanut minut täysin. Joskus olimme läheisemmät kuin ketkään muut, mutta nyt... veikkaan, että jos Vesitassu käskisi sinun vihata minua, sinä alkaisit vihaamana minua."
"Valvetassu, ei, en minä sitä tarkoita, en minä ikinä tekisi niin", Harhatassu sanoi kauhistuneena. "Älä ajattele tuolla tavalla."
Mutta Valvetassun silmistä kajastui yhä suru. "Ole varovainen heidän seurassaan, olethan? En halua, että sinulle käy mitään."
"Ei minulle voi käydä mitään heidän seurassaan, me olemme samassa klaanissa, ja Vesitassu on ystäväni", Harhatassu sanoi terävästi. "Ja voitko lopettaa tuollaiset puheet hänestä? Yrittäisit edes tutustua häneen, silloin huomaisit, että hän on ihan mukava."
Harhatassu nousi ylös ja lähti kävelemään takaisin Vesitassun ja Kirjotassun luokse. Valvetassu katsoi apeana veljensä perään, laski katseensa maahan ja huokaisi syvään pelosta ja surusta.
Valvetassu kantoi suussaan kalaa, jonka oli saalistanut joesta. Muuta riistaa hän ei ollut saanut koko iltana kiinni – ajatukset harhailivat yhä aamuisessa keskustelussa Harhatassun kanssa. Naaras oli päättänyt hankkia seuraavana päivänä paljon enemmän saalista, niin paljon, että se korvaisi koko tämän päivän puutteen.
Hiekanvärisen naaraan kuono oli niin täynnä kalan hajua, ettei hän haistanut kahta oppilasta lähellään. Mitään aavistamatta hän asteli eteenpäin, kunnes oli melkein törmätä Kirjotassuun. Säikähtäen Valvetassu kompuroi muutaman askeleen taaksepäin, kala pudoten maahan.
"Anteeksi, ei ollut tarkoitus, anteeksi", Valvetassu naukui hätäisesti ja koetti napata kalan takaisin, kun Kirjotassu astui sen eteen.
"Hmh, haistelisit vähän ympärillesi niin et törmäilisi toisiin", Kirjotassu tuhahti halveksuntaa äänessään.
Valvetassun päässä käväisi nopea kysymys. Missä oli Vesitassu? Soturioppilas vilkuili vaivihkaa ympärilleen, muttei nähnyt aavemaista kollia missään.
"Vesitassuako etsiskelet?" Kirjotassu kysyi, mutta ei ystävällisesti. "Hän on täällä pian, ei mitään hätää."
"Ai jaa. Saanko kalani takaisin?" Valvetassu kysyi ja koetti olla mahdollisimman tuttavallinen. Ei hänellä olisi mitään hätää, hänhän oli Kirjotassun kanssa samassa klaanissa, ei mitään hätää naaras ei satuttaisi häntä millään tavalla... Paitsi että Kirjotassu ei varmaankaan välittänyt oliko Valvetassu samassa klaanissa vai ei.
"Et saa", Kirjotassu sanoi, "koska sittenhän sinä menisit heti leiriin. Ja se ei käy päinsä, ei todellakaan. Vesitassulla on nimittäin asiaa sinulle."
"Millaista asiaa?"
Siinä samassa Vesitassu kuitenkin tassutteli Kirjotassun takaa. Kolli oli kooltaan paljon suurempi kuin raidakas oppilastoverinsa, ja niin hän oli myös Valvetassuakin isompi. Lihakset näkyivät selvästi turkin alta ja silmät hehkuivat pahanilkisesti.
"Sellaista asiaa, että haluan antaa sinulle opetuksen", Vesitassu naukui virne vaaleilla kasvoillaan. Hän heitti nopean katseen Kirjotassuun, joka sen huomattuaan kaarsi Valvetassun taakse.
Valvetassu tunsi kauhun kuristavan kurkkuaan.
"Mitä tarkoitat?" Valvetassu naukui ääni täynnä epävarmuutta. Vesitassu otti askeleen lähemmäs, eikä naaras pystynyt peruuttamaan, koska Kirjotassu oli aivan hänen takanaan.
"Harhatassu kertoi jotain", Vesitassu aloitti, pää kallistuen tavalla, joka toi Valvetassun mieleen mielipuolen, "hän kertoi, että puhuit minusta – ja Kirjotassusta – pahaa. Että olet jo jonkin aikaa sanonut minusta asioita, jotka, no, eivät tuo minua hyvään valoon."
Valvetassu ei saanut ääntä suustaan. Oliko Harhatassu oikeasti kertonut sen kaiken? Miten hän oli pystynyt, eikö hän ollut tajunnut pitää suutaan kiinni. Naaras ymmärsi veljensä olevan täysin Vesitassun lumoissa.
"Haluan varmistaa, ettet enää puhu sellaisia asioita minusta tai Kirjotassusta", Vesitassu sanoi tyynesti, "joten kehittelin tällaisen suunnitelman. Tai siis Kirjotassu suunnitteli, minä en sellaista harrasta."
"En ymmärrä, enhän minä..." Valvetassu ei pystynyt jatkamaan lausettaan loppuun, sillä pelonsekainen kauhu kuristi häntä joka puolelta, työnsi kylmät kyntensä hänen sydämeensä.
"Hah, älä valehtele", Vesitassu naurahti ivallisesti. "Kirjotassu, saat aloittaa."
Valvetassu kääntyi, muttei ehtinyt kuin puoleen väliin käännöstään, kun Kirjotassu loikkasi häntä vasten ja kaatoi hänet maahan. Naaras tunsi kynnet turkissaan ja koetti pyristellä irti, mutta järkytykseltään ei pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin kipua.
Vesitassu asteli maassa makaavan Valvetassun vierelle kynnet esillä. Hänen violetit silmät hehkuivat verenhimoa ja riemua toisen kärsimyksen johdosta. Kirjotassu käänsi Valvetassun kyljelleen ja pieli häntä paikoillaan.
"Ensimmäinen opetus – älä puhu meistä pahaa", Vesitassu naukaisi ja raapaisi nopealla liikkeellä Valvetassun kylkeä. Hiekanvärinen oppilas päästi kiljahduksen.
"Hys, hiljaa, hiirenaivo", Kirjotassu sähähti hänen korvaansa ja puristi kyntensä syvemmälle. Valvetassu puri hampaitaan yhteen, jottei päästäisi tuskanulvaisuja.
"Toinen opetus, jonka Kirjotassu jo sanoikin – ole aivan hiljaa, ei sanaakaan, ei äännähdystäkään, ellei sinulta kysytä jotain."
Uusi raapaisu. Tällä kertaa lähemmäs vatsaa. Valvetassu puristi silmänsä kiinni tuskasta, mutta Kirjotassu läimäisi hänen korvaansa.
"Silmät auki!" raidakas naaras päästi uuden sähähdyksen. Valvetassu avasi silmänsä, jotka anoivat armoa.
"Mikä olisikaan kolmas opetus, hmm?" Vesitassu pohti ja siristi silmiään. "No jaa, annan sinun esittää yhden kysymyksen."
"Miksi... miksi teette näin?" Valvetassu kähisi heikosti, kivun sumentaessa hänen näköpiiriään.
"Jotta varmistamme, ettet levittele meistä enää mitään juttuja", Vesitassu sanoi kuin asia olisi ollut itsestäänselvyys.
"Mutta... olen jutellut vain.. Harhatassulle", Valvetassu kähisi ja sai uuden iskun kehoonsa.
"Puhua saa vain luvalla!" Kirjotassu muistutti sähähtäen.
"Juttu on niin, että sinä epäilet meitä. Tiedät liikaa. Ja me haluamme varmistaa, ettet kerro kenellekään enää mitään. Varsinkaan tästä päivästä, tästä tilanteesta. Pysyt aivan hiljaa, teeskentelet, että kettu tai jokin hyökkäsi kimppuusi", Vesitassu naukui naureskellen. "Onko asia selvä?"
"O-on", Valvetassu änkytti kyyneleet poskillaan. "Kunhan ette... tapa minua."
"Tapa?" Vesitassu naureskeli. "Voi ei, emme me tapa sinua. Vaikka ajatus onkin houkutteleva."
"Me vain naarmutamme", Kirjotassu sihisi ja sanojensa vahvikkeeksi viilsi Valvetassun kehoa lisää.
Valvetassu ei kestänyt enää. Hän onnistui yllättämään Kirjotassun ja kaatoi tämän päältään. Hiekanvärinen naaras lähti hoippumaan poispäin, mutta Vesitassu loikkasi hänen päälleen pitkät kynnet upoten lihaan.
"Ei saa tehdä noin", Vesitassu sähähti ja kaatoi Valvetassun jälleen kyljelleen.
Kirjotassu loikki paikalle, iski terävän iskun Valvetassun vapaaseen kylkeen ja naurahti ilkeästi toisen kärsimykselle.
"Päästäkää minut", Valvetassu kuiskasi, kyyneleet yhä valuen hänen poskilleen.
"Lupaa, ettet mainitse meistä sanallakaan. Lupaa, että lopetat meistä puhumisen. Pysyt ihan sivussa, ihan hiljaa, katselet vaitonaisena puuhiamme, mutta et sano sanaakaan niistä. Tai muuten kohtaat loppusi hyvin aikaisin", Vesitassu sähähti sanojaan Valvetassun korvaan, puristaen kyntensä aina vain syvemmälle.
"Lupaan!"
"Hyvä, noin sitä pitää."
Vesitassu loikkasi pois naaraan päältä. Valvetassu ei noussut ylös, hänen silmissään alkoi sumentua. Viimeinen asia, jonka hän muisti ennen kaiken pimentymistä, oli Vesitassun ja Kirjotassun askeleet pois paikalta.
"Valvetassu! Valvetassu!"
Hiekanvärinen naaras väräytti korvaansa. Ääni tuli jostain kaukaa.
"Valvetassu! Herää!"
Nyt naaras tunsi jonkun tönäisevän häntä hellästi kylkeen.
"Avaa silmäsi! Ole niin kiltti, Valvetassu!"
Ääni muuttui selvemmäksi, ja Valvetassu tunsi allaan verestä kostaen maan. Hänen aistinsa alkoivat hiljalleen palata ja niin myös muistikin.
"Valvetassu!"
Naaras raotti hiukan silmiään ja oletti kirkkaan aamuvalon häikäisevän, mutta sen sijaan oli täysin pimeää. Yö.
"Tähtiklaanin kiitos olet elossa."
Valvetassu tunnisti puhujan vasta, kun siirsi päätään niin, että näki valkoisen kollin vierellään. Punatassu oli ilmestynyt jostain.
"M-mitä?" Valvetassu kähisi ja koetti nousta ylös. Kipu ja huimaus pakotti hänet kuitenkin laskemaan päänsä takaisin maahan.
"Älä liiku vielä", Punatassu naukui hätäisesti. "Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut?"
Valvetassun ei tarvinnut muistella. Vesitassun ja Kirjotassun pahanilkeät virneet ja terävät kynnet olivat tuoreina hänen muistissaan. Mutta hän ei voinut sanoa sanaakaan. "Kettu. Se... hyökkäsi."
"Kettu? Oletko varma?" Punatassu vilkuili ympärilleen kuin etsien oranssinpunaista petoa lähistöltä.
"Joo."
"Okei", Punatassu sanoi ja laski katseensa Valvetassuun, "sinut pitää siirtää leiriin. Pystytkö nousemaan?"
Valvetassu koetti jälleen nousta, mutta rämähti taas maahan. Punatassu näytti arvioivan tilannetta ja aivan yhtäkkiä kumartui. Hän jotenkin onnistui kaivautumaan naaraan alta ja nostamaan tämän selkänsä päälle. Vaikka kolli oli pieni, hän jotenkin jaksoi kantaa naarasta selässään – ehkä siksi, ettei Valvetassukaan ollut mikään maailman suurin ja kookkain kissa.
"Sano, jos sattuu. Koetan liikkua varovaisesti", Punatassu ilmoitti ja lähti hitaasti, mutta varovaisesti liikkumaan kohti leiriä.
Valvetassua vihlaisi aina välillä, mutta hän ei sanonut mitään. Hänen oloaan helpotti jo pelkästään se, että Punatassu oli siinä, aivan hänen lähellään. Jotenkin kollin läsnäolo sai hänet tuntemaan olonsa turvalliseksi ja sillä hetkellä Vesitassu ja Kirjotassu eivät pelottaneet häntä.