Leiri korjaantui mukavan nopeasti ja arki alkoi sujua taas yllättävän hyvin. Pieni surun varjo varjosti silti klaanilaisten mielialaa ja monet surivat menetettyjä ystäviään ja perheenjäseniään. Tarinatassun perheellä oli käynyt niin sanotusti tuuri, kun kukaan heistä ei ollut liittynyt Tähtiklaanin rivistöön. Tarinatassu tunsi silti vihan kuplivan sisällään, sillä hän toivoi ettei kukaan hänen klaaninsa jäsenistä olisi kuollut.
Pilvitassun sanat olivat onneksi lohduttaneet. Kyseinen tapaaminen mustavalkoisen kollin kanssa sinä päivänä rajalla pulpahteli Tarinatassun mieleen silloin tällöin. Siitä oli jo melkein kuu, ehkä seitsmän päivää alle. Ja joka ikinen kerta, kun Heinätähti opetti Tarinatassulle taisteluliikkeitä, kierosilmäinen naaras olisi halunnut vain huutaa ja sanoa, ettei tahdo taistella. Mutta hän ei tehnyt niin. Hän ei kokenut yhteyttä parantajantehtäviin, joten mikä hän olisi ellei soturi? Kulkukissako? Ei. Hänen tulisi vain toimia soturina ja kestää elämän huonot puolet.
Eilen Heinätähti oli opettanut hyppää ja naulitse -tekniikan. Se oli ollut hankala, mutta Tarinatassu oli suoriutunut siitä yllättävän hyvin, Heinätähden sanoja lainaten. Pari päivää sitten Heinätähti oli opettanut hännän kiskonnan ja kyyristy ja kieri. Taisteluliikkeitä taisteluliikkeiden perään. Hyvin tympeää. Heinätähti oli tuputtanut taisteluliikkeitä ja hukuttanut oppilaans aniihin korvia myöten. Pitäisikö ne kaikki nyt yrittää muistaa? Heinätähti oli opettanut yhden kuun aikana melkein kaikki taisteluliikkeet ja Tarinatassu meni jo sekaisin, että mikä liike oli mikäkin.
Tosin, Tarinatassu ei syyttänyt Heinätähteä, vaikka täplikästä naarasta kismittikin mestarina käytös. Valkoinen naaras oli menettänyt oman pentunsa, useita klaanitovereita ja melkein tuoreen oppilaansa. Hän yritti vain varautua tuleviin hyökkäyksiin. Taisteluharjoituksia oli lisätty jokaisen oppilaan kohdalla ja soturitkin kertailivat ja harjoittelivat keskenään pysyäkseen terässä.
Tänä aamuna Tarinatassu oli kuitenkin tokaissut suorat sanat mestarilleen siitä, ettei todellakaan jaksa harjoitella taistelemista taas. Heinätähti oli näyttänyt hieman yllättyneeltä, mutta myös häpeävältä. Naaras oli kai viimeinkin tajunnut, että hänen oppilaansa uupuu jatkuviin taisteluharjoituksiin. Hyvä niin.
Saalistaminen oli tuntunut niin virkistävältä ja vapauttavalta. Heinätähti kadotti yhdessä vaiheessa oppilaansa, sillä Tarinatassu oli antanut käpäliensä viedä. Tuuli oli ravistellut hänen turkkiaan ja käpälät olivat tömisseet maata vasten. Se tuntui niin hyvältä; vain juosta ja antaa ajatusten kadota. Heinätähti oli ilmestynyt pian perässä ja hän oli varmaankin aikeissa sättiä oppilastaan, eihän kukaan saanut mennä yksin missään, mutta päällikkö oli antanut olla, sillä oli huomannut oppilaansa vaanimassa lintua.
Tarinatassu oli ollut todella tyytyväinen saalistuksen jäljiltä -ja hän sai vielä kyyhkysenkin kiinni ja se jos mikä oli upeaa. Heinätähtikin oli ollut selkeästi paljon rennompi ja hänen siniset silmänsä kiilsivät kirkkaammin kuin aiemmin.
”Hei, Tarinatassu”, Tarinatassu hätkähti ajatuksistaan ja vilkuili ympärilleen hyvin hätäisenä. Kuka hänelle puhui? ”Anteeksi, pelästytinkö?”
Tarinatassun katse lukittui tummanharmaaseen, sinisilmäiseen kolliin. Tihkutassu. Hänen nimensä oli Tihkutassu. Valhetassun veli. Ikijään poika. Kyllä Tarinatassu hänet tunsi.
”Anteeksi, jos säikäytin”, Tihkutassu pahoitteli, siniset silmät lempeästi kiiltäen. ”Huomasin vain, että istut yksin ja ajattelin kysyä, onko kaikki hyvin?”
Tarinatassun suu oli raollaan. ”Ai, jaa, öm, tuota, joo”, naaras puhui, siirsi tassujaan lähemmäs toisiaan ja puhui. ”Tai siis, niin.”
”Kysymys varmaan yllätti, anteeksi”, Tihkutassu hymyili pahoittelevasti ja istuutui alas Tarinatassun viereen. ”Sinulla on selvästi paljon mielessäsi.”
”No joo”, Tarinatassu nyökkäsi ja nielaisi ettei hänen äänensä olisi niin käheä. ”Ainahan minulla.”
”Toivottavasti ei ole pahoja ajatuksia”, Tihkutassu puhui ja Tarintassu viikset värähtivät hämmenyksestä, sillä useimmiten hänelle sanottiin, ettei pään pitäisi olla niin korkealla pilvissä. ”Toivottavasti ajattelet kivoja asioita, kuten rauhaa, hiirenkorvaa, tervettä klaania ja muita positiivisia asioita.”
”Useimmiten kyllä”, Tarinatassu myönsi ja heilautti päätään muutaman kerran puolelta toiselle. ”Joskus toivon, ettei olisi ollenkaan taistelua. Ja toivon ettei Yönkajon lauma olisi häiritsemässä ja tappamassa kissoja.”
”Niin minäkin”, Tihkutassu nyökkäsi. ”Turhaa verenvuodatusta ja kamalia kuolemia.”
”Olen samaa mieltä”, Tarinatassu sanoi kulmiaan kurtistaen. ”En voi sietää taistelemista. En yhtään.”
”Ymmärrän”, Tihkutassu sanoi myöntävästi. ”En halua kenenkään kokevan kamalaa tuskaa. Mutta ymmärrän myös sen, että Yönkajon lauma taas ei ymmärrä sitä. Eivätkä kaikki klaanitoverimmekaan. Yönkajon lauma… ehkä ainoa keino on, että se saadana karkotettua taistelulla. Toivoin kuitenkin, ettei niin olisi.”
Tarinatassu humisi myöntyvästi ja katseli leiriä, josta lumi oli alkanut jo mukavasti sulaa pois. Hiirenkorva olisi tulossa ja saalista tulisi olemaan taas enemmän.
”Onko tänä yönä ensimmäinen täydenkuun kokoontumisesi?” Tihkutassu kysyi sitten ja Tarinatassun katsahti kolli pää kallellaan. ”Et tainnut kuulla, kun Heinätähti ilmoitti kokoontumiseen lähtijät, ethän?”
”Öh… en”, Tarinatassu irvisti häpeissään, mutta hänen ilmeensä kirkastui. ”Olenko minä menossa?” ”Olet”, Tihkutassu nyökkäsi hymyillen. ”Ensimmäinen kerta?”
”Kyllä!” Tarinatassu naurahti. ”Olisin jäänyt varmaan leiriin, jos et olisi kertonut, kiitos.”
”Olisin kyllä huomannut, jos oliist jäänyt pois”, Tihkutassu iski silmäänsä leikkisästi. ”Tämä on minulle toinen kerta.”
”Ai”, Tarinatassun korvat heilahtivat. ”Millaista siellä on?”
”Sinun täytyy kokea se itse”, Tihkutassu selitti ja heilautti häntäänsä.
”Ketä muita on tulossa?” Tarinatassu kysyi sitten ja Tihkutassu näytti mietteliäältä.
”Jäätassu tai Huurretassu eivät ole tulossa”, Tihkutassu sanoi, arvaten Tarinatassun ajatukset. ”Älä huoli, et ole yksin. Minä autan.”
”Kiitos”, Tarinatassu naurahti. ”Toivottavasti en ole kuitenkana aivan avuton.” ”En minä sitä tarkoittanut”, Tihkutassu älähti.
”Tiedän”, Tarintassu hymähti. ”Jännittää vain.”
”Kaikkia jännittää”, Tihkutassu kertoi. ”Onhan se outoa ja upeaa, samaan aikaan, kun saa tavat kissoja kaikista klaaneista samassa paikkaa.”
Olisikohan Pilvitassu siellä? Millaisia Taivasklaanin kissat olivat? Entä Jokiklaanin kissat? Haisivatkohan he aina kalalta? Miltäköhän kala edes haisee?
”Tarinatassu?” Tihkutassu kutsui valkoharmaata naarasta. ”Haluatko syödä jotakin?”
”Mitä? Joo, joo, syödään”, Tarinatassu nyökkäili nopeasti. ”Anteeksi.”
”Mitäpä tuosta”, Tihkutassu naurahti. ”Haluatko syödä hiiren vai oravan? Minä voin hakea.”
”Oravaa”, Tarinatassu vastasi ja katsoi, kun Tihkutassu asteli tuoresaaliskasalle. Erikoista. Kolli ei vaikuttanut loukkaantuneelta, vaikka Tarinatassu oli vaipunut syvälle ajatuksiinsa, taas. Ehkä hän ymmärsi? Ei. Ei Tihkutassu ymmärtänyt täysin, mutta harmaa kolli ei selvästikään antanut Tarinatassun ajatusten poukkoilun häiritä.
Se tuntui… mukavalta.
Täysikuu hohti kirkkaana taivaalla, mutta muutama pilvi kiemurteli tähtitaivaalla. Tarinatassu toivoi, ettei kuu peittyisi. Hän haluaisi rauhaisan kokoontumisen. Tihkutassu kulki aivan Tarinatassun rinnalla ja antoi täplikkäälle naaraallee itsevarmuutta jatkaa matkaa. Välillä he miettivät yhdessä, millainen ilta olisi tulossa ja kertoisiko Heinätähti Yönkajon laumasta. Luultavasti kertoisi ainakin jotain.
Kokoontumissaarelle johtava tukki näytti yllättävän pelottavalta. Sen pinnassa oli kymmeniä kynnenjälkiä ja kaarna oli kuoriutunut osittain jo pois. Heinätähti ylitti sen ensin ja muut menivät perässä. Tihkutassu oli tarjoutunut tulemaan Tarinatassun jälkeen ja Tarinatassu oli kiitollinen siitä, vaikka ei tiennyt miksi. Useat kissat olivat kulkeneet ja tulisivat kulkemaan tämän tukin yli, joten ei pitäisi olla mitään hätää.
Kokoontumissaarelle päästyään Tarinatassu aisti uuden hajun. Sen täytyi olla joko Jokiklaani tai Taivasklaani, sillä Tarinatassu tunsi Tuuliklaanin ja Varjoklaanin hajut jo.
”Taivasklaani”, Tihkutassu kuiskasi naarana korvaan ja johdatti kierosilmäisen oppilaan syvemmälle saareen. Keskellä saarta oli aukea, jota ympärli useat puut. Suurioksainen puu oli aukean toisessa päässä ja sen juurella seisoi hyvin suuri valkoinen kissa sekä harmahtava kissa. Oletettavasti Taivasklaanin päällikkö ja varapäällikkö.
Taivasklaanilaisia ei ollut paljon paikalla, mutta ei ollut myöskään Mysrkyklaanilaisia. Mutta jos jokin piti merkille, niin se ettei kovinkaan moni Myrskyklaaninin kissa mennyt puhumaan taivasklaanilaisille. Muutamat tervehtivät, mutta eivät jääneet rupattelemaan.
Toisin oli taas, kun Jokiklaani saapui. Tihkutassu näytti mietteliäältä, kun oletettu Jokiklaanin päällikkö asteli suuren puun juurelle Heinätähden ja Taivasklaanin päällikön Hallatähden luokse. Heinätähden ilme oli hyvin yllättynyt, kun hän huomasi ruskeavalkoisen kollin astelevan päälliköiden luokse.
”Missäköhän Yötähti on?” Tihkutassu pohti ja vilkaisi Tarinatassua. ”Tuo on Valotaivas, Jokiklaanin varapäällikkö.”
”Ai?” Tarinatassu kurtisti kulmiaan. Hän vilkuili Jokiklaanin kissoja ja huomasi heistä hyokuvan surun. ”Minusta tuntuu, että Yötähti on varmaan kuollut.”
”Voi ei”, Tihkutassu henkäisi hiljaa. ”Mitäköhän on tapahtunut? Toivottavasti ei Yönkajon lauma. Yötähti ei ollut edes vanha.”
Tarinatassu katsoi omaa päällikköään ja huomasi Heinätähden ilmeen olevan apea. Yötähti oli selkeästi kuollut.
”Anteeksi, Tarinatassu, mutta käyn tervehtimässä erästä tuttuani Varjoklaanista”, tummanharmaa kolli sanoi pahoillaan ja asteli juuri saapuneen kissajoukon luokse. Heti Varjoklaanin perässä saapui Tuuliklaani. Tarinatassu yritti selvittää, olisiko Pilvitassu heidän kanssaan, mutta harhautui sitten huomaamaan, miten muut klaanit, paitsi Taivasklaani, vaihtoivat kieliä. Taivasklaani oli pienellä joukolla mukana, mutta ei täysin. Eikö ketään muuta vaivannut se?
”Tarinatassu?” Pilvitassun ääni sai Tarinatassun viikset värisemään innosta. ”Hei!”
”Pilvitassu! Mietinkin, olisitko täällä tänä yönä”, Tarinatassu hymyili leveästi, mutta rauhoitti itsensä.
”Taitaa olla sinun ensimmäinen täydenkuun kokoontumisesi?” Pilvitassu uteli ja Tarinatassu vastasi nyökkäyksellä.
”Tämä kokoontuminen taitaa tosin olla täynnä ikäviä uutisia”, Tarinatassu kuiskasi ja astui lähemmäs. Pilvitassu oli oikeasti vain hiirenmittojen päässä eikä heitä enää erottanut raja tai se joki. He olivat… lähellä toisiaan.
”Kuinka niin?” Pilvitassun ilme oli huolestunut ja hän astui vaistomaisesti lähemmäs. ”Onko jotakin tapahtunut? Onko kaikki hyvin Myrskyklaanissa?” ”On, on nyt, kun ei ole ollut kamalia taisteluita”, Tarinatassu nyökkäsi, tuntien katseensa muuttuvan synkeämmäksi. Hän ei halunnut, että he tapaisivat taas huonojen uutisten äärellä. Pilvitassu avasi suunsa, mutta sulki sen. Hän astui lähemmäs, mutta pysähtyi. Tarintassun korva heilahti, kun hän kuuli huudon suurelta puulta.
”Kuunnellaan, kokoontuminen alkaa”, Pilvitassu kuiskasi ja istui alas, aivan Tarinatassun viereen. Heidän turkkinsa melkein koskivat ja Tarinatassu tajusi sen aiheuttavan hänessä oudon tunteen, mutta hän pyyhkäisi sen sivuun, kun seurasi Valotaivaaksi kutsutun kollin puhetta.
”Jokiklaanilla on ikäviä uutisia näin alkuun”, Valotaivas puhui ja katsoi aukealla istuvia kissoja, joiden puheen sorina hiljeni. ”Jokiklaanin päällikkö Yötähti on valitettavasti siirtynyt Tähtiklaanin rivistöön. Olen ottanut hänen paikkansa päällikkönä ja toivon toimivani yhtä viisaasti kuin hän.”
”Valotähti”, Jokiklaani huusi kannustavasti muutaman kerran.
”Mihin Yötähti kuoli?” Joku huusi ja Valotähti etsi puhujaa hetken aikaa, mutta luovutti. Tarinatassu siristi silmiään.
”Sairaskohtaukseen”, Valotähti vastasi lyhyesti. ”Mutta meillä on myös ilouutisia. Kirkaskuu, Yötähden kumppani, sai kolme pentua; Unipentu, Yksipentu ja Kuupentu.”
Jokiklaani hurrasi hieman, mutta hiljeni nopeasti. Tarinatassun kurkkua kiristi. Jokiklaanin päällikkö oli siis kuollut pentujensa syntymän aikoihin? Kamalaa.
”Hiirenkorvan aika on tuonut riistaa runsaasti reviirillemme”, Valotähti puhui ja vilkaisi alas. ”Ja Kultalilja on Jokiklaanin uusi varapäällikkö.”
Valotähti istui alas ja nyökkäsi neljälle muulle päällikölle. Hallatähti nousi seisomaan ja Tarintassun katsoi silmät tarkkaillen Taivasklaanin päällikköä. Hän oli aivan valtava. Hänellä ei ollut suuria uutisia, yksi oppilas oli saanut soturinimensä ja siinä se. Tuuliklaanin päällikkö puhui seuraavaksi ja Tarinatassu vilkaisi vierellään istuvaa Pilvitassua. Heidän klaanillaan ei ollut myöskään ihmeellistä kerrottavaa ja suoraan sanottuna, Tarinatassu ei edes kuunnellut, kun hukkui ajatuksiinsa muutamaksi silmän räpäykseksi. Hän tiesi, ettei hänestä itsestään olisi ikinä päälliköksi. Eikä hän kyllä edes halunnut olla päällikkö.
”Myrskyklaanilla on myös ikäviä uutisia”, Heinätähti puhui ja Tarinatassu hätkähti. Joko Heinätähti puhui? ”Yönkajon lauma hyökkäsi leiriimme keskellä yötä tehden paljon tuhoa.”
”Se hyökkäsi myös Varjoklaanin kimppuun yöllä!” Kanervatähti mylväisi vihaisesti ja Tarinatassu jännittyi. ”Se hyökkäsi aivan varoittamatta vähän alle kuu sitten.”
”20 yötä sitten?” Heinätähti kysyi ja Kanervatähti nyökkäsi silmtä hohtaen. ”Yönkajon lauma on selvästi voimistunut ja vaarallinen, kun se on hyökännyt kahteen leiriin samaan aikaan niin suurella joukolla.”
”Samaan aikaan?” joku huusi järkyttyneenä. Aukio täyttyi puheen sorinasta ja Tarinatassu luimisti korviaan ärtyneenä. Pilvitassu kumartui alemmas ja Tarinatassu samoin.
”Oletko kunnossa?” tuuliklaanilainen kolli kysyi ja Tarinatassu pudisti päätään.
”Yönkajon lauma… arghg!” Tarinatassu ärähti ja peitti korvansa tassuillaan. Hän tunsi hetken ajan Pilvitassun hännän silittävän häntä, mutta se katosi hyvin pian.
”Olen pahoillani”, Pilvitassu naukaisi, kun Tarintassu siirsi tassunsa korviltaan. ”Tiedän, mitlä tuntuu menettää taisteluissa.”
”Se on kamala tunne”, Tarinatassu nyökkäsi hiljaa ja huokaisi. ”Toivon, että Tähtiklaani auttaa meitä, edes jotenkin. Edes jokin merkki tai apu.”
Pilvitassu nyökkäsi ja Tarinatassu katsoi tuuliklaanilaista suoraan silmiin. Kollilla oli rohkaiseva katse ja Tarinatassu tunsi saavansa voimaa kollilta. Hän nyökkäsi kiitollisen kollille ja hymyili.