Vesitassulla oli tylsää. Hänestä Jokiklaani oli koko järven tylsin klaani, ikinä ei tapahtunut mitään mielenkiintoista. Tuuliklaanilla ja Varjoklaanillakin oli sota meneillään ja niiden klaanien kissat varmaan pääsivät koko ajan taisteluihin, Myrskyklaani, no, Myrskyklaani kulki samaa tylsyysrataa kuin Jokiklaanikin – ainakin sen perusteella, mitä Vesitassu oli kokoontumisessa kuunnellut. Silti kolli olisi mieluimmin tutkinut Myrskyklaanin metsiä kuin istunut koko päivän Jokiklaanin leirissä ja saalistanut klaanille.
Vesitassu halusi toimintaa.
Telkkälaulu – mustanruskea, pippurinen naaras ja Vesitassun mestari – tassutteli kevyin askelein oppilaan luokse. Vesitassu vain katseli taivasta, eikä ollut huomaavinaankaan mestariaan, joka siristi hetkeksi silmiään kuin olisi ollut aikeissa torua Vesitassun käytöstä. Mutta soturitar pysyi hiljaa.
Vesitassua alkoi ärsyttämään Telkkälaulun hiljainen läsnäolo, joten hän laski violetteina välkehtivät silmänsä mestariinsa. "No?"
"Taisteluharjoituksia", Telkkalaulu naukaisi päättäväisesti, eikä välittänyt lainkaan oppilaansa ärsyyntyneesti vääntyilevästä hännänpäästä. "Haluatko ottaa Harhatassun mukaasi?"
Vesitassun katse kiinnittyi ruskeatäpläiseen kollioppilaaseen, joka kertoi jotain tarinaa muille oppilaille. "En."
"No, jos olet varma." Telkkälaulu vilkaisi sivusilmällä Harhatassua ja sitten kummastuneena Vesitassua. "Mennään."
He poistuivat leiristä. Telkkälaulu kulki edellä, ja Vesitassu jättäytyi tahallaan mestarinsa taakse. Hän piti kauan aikaa katseensa edessä kulkevan naaraan hännässä pohtien, miltä tuntuisi repiä se irti. Halunsa tukahduttaen Vesitassu kääntyi katselemaan enemmän ympärilleen, hän ei saisi tehdä mitään hätiköityä, ei missään nimessä. Hänen täytyisi ensiksi olla melkein soturi. Vasta sitten hän voisi päästää halunsa irti ja tehdä mitä huvittaa.
Telkkälaulu pysähtyi niin äkisti, että Vesitassu miltei törmäsi tuohon takaapäin. Kolli ei ollut tajunnut, että he olivat jo Jokiklaanin harjoituspaikalla.
"No niin, aloitetaanpas..."
Vesitassu loikki Jokiklaanin alankoa pitkin. Taisteluharjoitukset olivat sujuneet hyvin, vaikka kynsiä ei ollutkaan saanut käyttää. Aluksi vaaleanharmaa kolli oli ottanut kyntensä esille, mutta Telkkälaulu oli kieltänyt sen tiukasti, ja Vesitassu oli pettyneenä piilottanut kyntensä. He olivat hyökkäilleet ja puolustautuneet, ja aika oli kulunut hyvin nopeasti.
Harjoitusten jälkeen Telkkälaulu oli käskenyt Vesitassun hankkia hieman saalista klaanille, pääosin klaaninvanhimmille. Naaras oli vielä lisännyt, että jos Vesitassu palaisi ilman riistaa leiriin tai sitä olisi liian vähän, hän ei saisi syödä pientäkään murusta ennen kuin seuraavan päivän aamuoppitunti olisi loppunut. Telkkälaulu oli ankara, mutta Vesitassu piti siitä. Hän pystyisi paremmin näyttää taitonsa.
Vesitassu hidasti juoksunsa hölkäksi ja haisteli ilmaa riistan toivossa. Hän joutui kulkemana vielä vähän matkaa ennen kuin myyrän herkullinen tuoksu tavoitti hänen kitalakensa. Vesi kielelle herahtaen kolli siristi silmiään ja tutkaili ympäristöä etsien pahaa-aavistamatonta saalistaan. Myyrä kaiveli maata selvästi etsien itselleen ravintoa ja sen selkä oli Vesitassua kohden. Vesitassu laskeutui ketterästi vaanimisasentoon ja kuin aave hän liikkui eteenpäin, potkaisi lopulta takajaloillaan maata ja lensi ilmaan.
Vesitassu upotti kyntensä myyrän turkkiin ja katsoi, kuinka myyrä kiemurteli ja vikisi kivusta. Veri värjäsi tummanharmaan turkin, ja Vesitassun pettymykseksi myyrä veltostui pian ja sen silmät sammuivat. Juuri kun kolli oli nostamassa saalistaan maasta, hän kuuli terävän ja ivallisen naaraskissan äänen.
"Hienosti napattu."
Vesitassu kohotti katseensa ja tajusi tulleensa Kaksijalkalan aidalle. Luna Flos, oranssinvalkoinen, erittäin ylimielinen kotikisu, istui aidan päällä silmät ilkikurisesti välkkyen.
"Tykkäsitkö katsella sen kärsimystä?" Luna Flos kysyi pää hieman kallellaan.
Vesitassu ei vastannut mitään, vaan nosti myyrän raadon, kääntyi ja lähti kulkemaan pois.
"Hei! Kysyin sinulta kysymyksen!" Luna Flosin ääni sähähti. "Hyviin tapoihin kuuluu vastata, jokainen kunnollinen kissa tietää sen!"
Vesitassu ei voinut sille mitään, että kääntyi ja pudotti myyrän hampaidensa välistä. Hänen violetit silmät katsoivat kylmästi Luna Flosia. "Mutta minä en ole kunnollinen kissa."
"Vastaa silti. Tykkäsitkö katsella, kuinka myyräsi kitui?" Luna Flos kysyi uudelleen, syy pienessä hymyssä, joka ei ollut tavallinen, hyvätahtoinen hymy. Vesitassu tunsi sisällään kummallisen tunteen, joka sai hänet vain ärsyyntymään entisestään.
"En", Vesitassu vastasi ja nyt oli hänen vuoro virnistää, "rakastin sitä."
"Raakaa", Luna Flos tokaisi, mutta edes hänen viiksikarvansa ei värähtänyt. Mikään ei näyttänyt pelottavan tai hätkähdyttävän tuota naarasta. "Olet siis raaempaa tyyppiä kuin muut."
"Sanotaan, että vaikkapa niin", Vesitassu sanoin kuivasti. Hän halusi vain päästä takaisin leiriin, sillä Luna Flosin läsnäolo häiritsi häntä enemmän kuin pitäisi.
"Ovatko kaikki klaanikissat yhtä... raakoja? Nauttivat katsella, kuinka heidän saaliinsa kuolee hitaasti ja tuskallisesti?"
Vesitassun suusta pääsi tukahtunut naurahdus. "Ei, ei todellakaan. Osa heistä ovat nössöjä ja sellaisina he pysyvätkin, osa taaskin nössöjä, mutta esittävät kovempaa kuin ovat. Sitten on niitä hiirenaivoja."
"Onko sinun klaanissa yhtäkään siedättävää kissaa?" Luna Flos kysyi.
"Nojaa, ei oikeastaan", Vesitassu vastasi, mutta muisti sitten Harhatassun ja Telkkälaulun, "paitsi Harhatassu ja Telkkälaulu. Heitä minä siedän."
"Hm." Luna Flos ei sanonut sen enempää, vaan jäi istuskelemaan aidan päälle katsellen kiinnostuneena Vesitassua.
Vesitassu puolestaan nosti jälleen velton saaliinsa ja lähti tassuttelemaan pois aidan luota aikeina saalistaa vielä vähän klaanille. Yksi myyrä ei riittänyt mihinkään ja jos hän halusi saada vielä sinä päivänä ruokaa, hänen täytyisi hankkia paljon enemmän riistaa.