Kani juoksi liian nopeasti. Sen valkea hännänpää vain vilahti pusikossa ja sitten se oli kadonnut. Ikitassu päästi turhautuneen sihahduksen ja polki sateen kastelemaa maata tassuillaan. Kynsien välit olivat täynnä hiekkaa ja pikkukiviä, ja kävely oli epämukavaa, mutta heti tassut putsattuaan seuraava erä kiviä ja tahmeaa hiekkaa tarttuivat hänen tassuihinsa. Hiekka täällä oli erilaista eikä Ikitassu ollut muutenkaan tottunut hiekalla kävelyyn. Nälkä sai mustavalkoisen naaraan irvistämään. Nälän tunne oli vaivannut joka päivä ja hän oli laihtunut roimasti muutaman kuun aikana. Ikitassu kyyristyi huuliaan nuollen ja hiipi varoen oksia ja lehtiä kohti kaksijalkojen tynnyrin luota kuuluvaa rapinaa. Toivon mukaan orava tai hiiri olisi niin keskittynyt kaksijalkojen sotkujen tonkimiseen ettei huomaisi nälkäistä saalistajaa, jonka vatsan murina saattaisi herättää riistan huomion ja juosta pakoon. Ikitassu pidätteli hengitystään, jottei nälkä murisisi hänen vatsassaan. Ikitassu kurkisti kaatuneen tynnyrin taakse ja oli henkäistä ilosta. Pulska orava mutusti pähkinää ja oli selkä kissaan päin. Ikitassu virnisti ja loikkasi pahaa aavistamattoman oravan niskaan. Nopeasti hän katkaisi sen niskan. *Pitää siirtyä piiloon, jotta voin syödä rauhassa* Korkeiden kuusien alle kylmä tuuli tai sade ei päässyt eikä kukaan näkisi häntä kaukaa, joten paikka oli otollinen syömiseen. "Kiitos Tähtiklaani, jos kuulet minua..." Ikitassu kuiskasi ja kävi ateriansa kimppuun ahnehtien. Liiankin nopeasti oravasta oli jäljellä vain luuta, ja tottuen naaras hautasi oravan jäänteet maahan. Ensimmäistä kertaa muutamaan viikkoon hänen vatsassaan ei myllertänyt nälkä. Ikitassu työntyi esiin kuusen oksien lomasta tihkusateeseen. "Sinuna etsisin vapaan pesän," kissan ääni pelästytti Ikitassun. Myrskyklaanin kissa kääntyi ympäri ja paljasti hampaansa kulkukissalle. "Pyh. Älä yritä. Et pärjäisi noin nälkiintyneenä minulle!" Tummanruskea naaras keltaisilla silmillä naurahti. Hän makasi kaksijalkojen tynnyrin päällä rentona nautiskellen sateesta. Hänen turkkinsa oli samanlainen kuin Jokiklaanilaisilla. "Mikäs kissa sinä olet?" Tummanruskea kissa kysyi ja virnisti. Hän nousi seisomaan ja loikkasi Ikitassun eteen. Hän oli tosiaan tuplasti vahvempi kuin Ikitassu, lihakset olivat suuret ja hän oli saanut syödäkseen paremmin kuin Ikitassu. "Minä?" Ikitassu katsoi kulkukissaa, joka käveli laihan kissan ympärillä. "Niin?" Naaras sanoi huvittuneena, katsoen klaanikissaa hännänpää nykien. "Ikitassu." "Ikitassu?" Tummanruskea naaras pysähtyi ja katsoi syvälle Ikitassun silmiin. "Hei! Älä vain sano, että olet klaanikissa?!" Ikitassu otti askeleen taaksepäin. "Ei voi olla totta! Ei voi! Sinä olet klaanikissa, nimesi pääte on tassu!" Tummanruskea naaras hihkaisi. Hän näytti innostuvan hyvin pienestä. Utukin oli ollut innoissaan. Mikä klaanikissoissa oli niin ihmeellistä? "Isäni on kuulemma tavannut! Hän ei kuitenkaan suostunut kertomaan mitään..." Kulkukissa sanoi ja huokaisi. Hän katseli silmät tuikkien Ikitassua, joka luimisti korviaan hämillään. "Minusta tuntuu, että..." Ikitassu katsahti naaraan käpäliin. Tassujen yläpuolella oli valkoisia, omituisia raitoja. Se muistutti häntä valkoisen kaksijalkojen pesän yhdestä kollista. "Että olen tavannut isäsi!" Ikitassu henkäisi ja siirsi etutassujaan jännittyneenä puolelta toiselle. Tummanruskea naaras puri huultaan silmät vihaa hohtaen. "Mikä hätänä?" Ikitassu miltei nielaisi sanansa. Keltasilmäinen naaras huokaisi ja siirsi katseensa tassuihinsa. "Isäni hylkäsi minut yksin kauan sitten. Emo oli kuollut ja jäin yksin neljän kuun ikäisenä. Onneksi Utu auttoi minua, hän auttaa jokaista kissaa..." Kulkukissa totesi ja kohautti lapojaan. "Tunnen Utun, hän on tosiaan avulias. Auttoi minut eteenpäin täällä," Ikitassu naukui ja hymyili hieman. "Mikä sinun nimesi muuten on?" "Kalla. Tule mukaani, voit asua minun kanssani!" Kalla sanoi ja heilautti häntäänsä. Ikitassu hymyili ja nyökkäsi iloisena. Sade yltyi ja tuuli samaten. Ikitassun häntä heilui tuulen mukana ja turkin läpi valui iholle kylmää sadevettä. Puut harvenivat heidän kulkiessaan kohti korkeita kaksijalkojen pesiä. Sähinä ja kaksijalkojen huudot sekä hirviöiden hurina yltyi silmänräpäys kerrallaan. Ikitassun karvat nousivat pystyyn heidän saapuessa kujalle, josta sähinä oli peräisin. Kalla heilautti häntäänsä ja kääntyi yllättäen oikealle. Ikitassu seurasi häntä vilkuillen jatkuvasti ympärilleen hyökkääjien varalta. "Älä huoli, kissoilla on pulaa ruoasta eivätkä he välitä täälläpäin saalittomista kissoista. Saavuimme tämän pystykulkijoiden asuinalueen toiseen päähän. Olimme äsken keskellä eli puistossa," Kalla naukaisi hiljaa ääntään madaltaen. "Varo kuitenkin koiria, ne rakastavat kissojen jahtaamista..." Ikitassu nielaisi. Hän ei ollut ennen nähnyt koiraa, mutta oli kuullut niistä vaikka minkälaisia hurjia kuvailuja. Ikitassu muisteli monen ketunmitan matkaa, jossa oli mennyt vain hetki. Tämä kaksijalkala oli leveämpi kuin mitä se oli pituudeltaan. Kalla pysähtyi ja Ikitassu samaten. Sade valui hänen vedenkestävän ruskean turkkinsa päällä ja lopulta valui ruohikkoon. Ikitassu katseli kärsimättömänä Kallaa, joka haisteli ilmaa häntä alhaalla. Lopulta hän kääntyi ja kuiskasi: "Kodissani ei sitten ole kovin ihmeellistä, se on vain pieni pesä jossa on kaksi petiä." "Miksi kaksi? Asuuko kanssasi joku?" Ikitassu kysyi päätään kallistaen. Kalla kohautti lapojaan ja virnisti. "En tiedä." Kalla pujahti pusikoiden taakse Ikitassu kannoillaan. He saapuivat nopeammin mitä Ikitassu oli luullut kaksijalkojen tynnyrin luokse, joka oli peitetty oksilla ja lehdillä. Tynnyrin kyljessä oli reikä, josta Kalla pujahti sisään. Ikitassu katsoi nopeasti taakseen ja seurasi sitten uutta ystäväänsä. Pesän sisällä oli pimeää, mutta sisäänkäynnistä kajastava valaisi sen verran, että Ikitassu erotti kaksi sammalista ja lehdistä kyhätyt pehmeät pesät. Kalla makoili toisessa niistä, joten oikealla puolella oleva oli mitä luultavammin hänen nukkumapaikkansa. Mustavalkoinen naaras käpertyi pedille. Haukotus livahti hänen suustaan ja vasta silloin hän tajusi, kuinka väsynyt oli. Kalla katseli keltaiset silmät hohtaen Ikitassua, mutta silmänräpäyksessä hän laski päänsä tassujensa sulkien silmänsä. Ikitassu oli kiitollinen Kallalle siitä, että sai nukkuakseen lämpimässä ja suojassa sateelta. Ensimmäistä kertaa moneen viikkoon auringon ensisäteet herättivät Ikitassun. Aluksi hän kuvitteli olevansa oppilaiden pesässä kotonaan, mutta muisti sitten nähdessään Kallan olevansa kaksijalkalassa kaukana kotoa. Ikitassu nousi seisomaan ja pujahti ulos auringon paisteeseen. Taivaalla leijaili muutama pilvi ja kauempana horisontissa suuri, tumma pilvi. "Äääh! Lisää sadetta tiedossa!" Ikitassu puuskahti ja huitaisi ruohoa tassullaan. "Sitten pitää metsästää nopeasti! Sade karkottaa saaliin, joten mennään," Kalla sanoi ja ryntäsi metsään. Ikitassu hymähti ja pyöritti silmiään ennen kuin seurasi tummanruskeaa naarasta metsään. "Katsopa tuota," Kalla kuiskasi ja osoitti hännällään outoa valkoista lintua, jolla oli leveät siivet. Sellaista lintua hän ei ollut koskaan ennen nähnyt. "Se on vaikea napata, mutta todellista herkkua. Pelkkä ajattelu nostaa veden kielelle!" Kalla henkäisi. Ikitassu katseli outoa lintua hetken. Siitä riittäisi ruokaa heille molemmille. Kalla katseli keltaiset silmät värähtämättäkään lintua. "Mikä lintu tuo oikein on?" Ikitassu kysyi ja nousi Kallan kanssa samalle korkeudelle. "Lokki. Elävät siellä, missä on paljon pystykulkijoita ja ruokaa. Useimmiten kalojen lähellä, mutta myös pystykulkijoiden ruoka kelpaa," Kalla kuiskasi ja otti askeleen kohti lintua sen kääntyessä syömään outoa, keltaista pitkulaa. Linnun rääkäisy halkoi ilmaa. Kalla roikotti sitä kaulasta siivet hurjasti sätkien. "Mahtavaa!" Ikitassu sanoi ja kipitti vihreät silmät hehkuen innosta. Kuului outo rusahdus. Kalla oli murtanut linnun siiven ja sitten katkaisi sen kaulan. "Murran siiven varmuuden vuoksi, jos se pääsee irti otteestani." Kalla vastasi Ikitassun järkyttyneeseen ilmeeseen. Ikitassu nyökkäsi ja hymyili epämääräistä hymyään. Kalla laski linnun Ikitassun eteen ja nyhti sulkia sen kehosta. Ikitassu nuolaisi huuliaan. Oliko Tähtiklaanin johdattanut Kallan hänen luokseen pelastaakseen hänet? "Syö vain," Kalla sanoi ja haukkasi suuren lihapalan linnun kyljestä. Ikitassu nyökkäsi kiitollisena ja nappasi lihaa linnusta. "Täällä sinun taistelutaitojasi ei tunneta, mutta sinun olisi hyvä oppia jotain taktiikoita täältäkin päin," Kalla totesi ja aloitti vaanimisensa Ikitassun ympärillä. "Seuraa jokaista liikettäni tarkasti!" Kalla murahti ja jatkoi vaanimistaan. Hän pysähtyi Ikitassun eteen ja pomppi oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle. Lopulta monen pienen pompun jälkeen vasemmalle puolelle laskeuduttuaan hän loikkasi Ikitassun vasemmalle puolelleen. Ikitassu kääntyi ja syöksyi tummanruskean naaraan päälle, mutta Kalla oli nopeampi ja loikkasi hänen päälleen, tarttui Ikitassua tassuillaan kyljistä ja hampaillaan korvasta. Ikitassu virnisti, mutta nolona nousi seisomaan. Hänen mieltään pisteli, mutta kulkukissan taistelutekniikka voisi olla joissakin tilanteissa tehokas. "Ja sitten seuraava!" Kalla hihkaisi. Varoittamatta hän loikkasi Ikitassun ali ja sieltä yli. Ikitassu kääntyi vaistomaisesti ja sitten uudestaan. Kalla toisti samaa lukemattomia kertoja, mutta vain loikkien Ikitassun ylitse, kunnes Ikitassu kääntyi liian hitaasti ja silloin Kalla pääsi hänen käpäliensä kimppuun. Ikitassu lensi kumoon ja älähti. Hän oli juuri nousemassa, mutta Kalla loikkasi koko painollaan päälle ja painoi takajalkansa takajalan ja kyljen päälle sekä etutassut silmän ja kurkunkohdalle. Ikitassu naurahti ja nielaisi. Kalla nauroi ja hellitti otettaan. "Haluatko jatkaa?" Tummanruskea naaras kysyi pilke silmäkulmassaan. Ikitassu katseli hetken Kallaa ja virnisti sitten loikaten hänen kimppuunsa. "Todellakin!"