Ikitassu irvisti. Hänen turkkiaan poltteli katkeruus ja viimeisten toivonrippeiden katoaminen hyvästä ateriasta. Hiiri oli juuri ollut hänen hyppysissään, mutta sitten vanhan kaksijalan taloon tullut kissa oli ilmestynyt ja pilannut kaiken. Nälkä kouraisi Ikitassun vatsaa ja naarmuja kirveli. Ilmassa hehkui viha ja taistelun huudot kaikuivat naaraan korvissa tuoreina. "Voisin kysyä samaa sinulta, erakko!" Ikitassu sähähti ja vilkaisi nopeasti valkomustan kollin alla olevaa hiirtä. Sen haju oli ollut niin herkullinen ja tuttu Myrskyklaanin reviiriltä. Kolli odotti vastausta vastaamatta Ikitassun kysymykseen. "Hankin ruokaa, ketunläjä!" Ikitassu sihahti ja väläytti hampaansa kollille. Hän voisi tehdä vaikka mitä saadakseen ruokaa, välittämättä soturilaista. Kukaan ei näkisi hänen rikkovan soturilakia, vaikka oppilas itse arvostikin sitä. Kollin silmissä välähti jokin tunne, joka sai Ikitassun arvailemaan, ettei talosta tuttu kissa pitänyt haukkumanimestä. "Et ole ainoa!" Kolli sihahti ja upotti kyntensä pieneen ruohontupsuun. Ikitassu huokaisi ja heilautti häntäänsä kärsimättömästi. "Anteeksi jos en tiedä tämän paikan kissojen sääntöjä!" Ikitassu naurahti ja murahti haastavasti. "Sääntö on; Vahvat selviävät, heikot kuolevat" Kolli ärähti siniset silmät välähtäen jostakin tunteesta, jota Ikitassu ei edes tahtonut tulkita. Ikitassu virnisti, mutta koti-ikävän tunne kouraisi hänen sydäntään. Kolli selvästi isotteli voittaakseen, mutta jokin hänen sähkönsinisissä silmissään sai Ikitassun rentoutumaan eikä valkomusta kolli enää vaikuttanut järin vaaralliselta. Se tunne muistutti häntä jostakin. Ikitassun niskakarvat laskeutuivat ja hän istui maahan. Valo korkeasta tangosta ei häirinnyt häntä viiksen vertaa. "Vie se mukanasi! Osaan minä metsästää itsekin, sillä en ole yhtä avuton kuin sinä!" Ikitassu naukaisi ja käänsi päänsä valoon sulkien silmänsä. Hän kaipasi kipeästi klaaniinsa veljensä ja emonsa luokse. Silmänräpäyksessä loittonevat askeleet saivat Ikitassun kääntämään katseensa takaisin kolliin, joka katosi puiden lomaan. Ikitassu ärähti ja huitaisi maata käpäliensä alla. Hän huomasi töytäisseensä hiiren kauemmas. Silmänräpäyksessä hän loikkasi hiiren luokse ja piilotti sen käpäliensä taakse säikähdyksen värisyttäessä hänen viiksiään. Ikitassu pälyili ympärilleen häntä hurjasti viuhtoen puolelta toiselle. Mustavalkoinen naaras kantoi valkomustan kollin 'lahjoittamaa' hiirtä erään tyhjän kujan laitamille, laski hiiren maahan ja aloitti nopean ja ahneen syömisensä. Tömähdykset ja hurjat sähähdykset saivat kylmät väreet kulkemaan Ikitassun selkäpiitä pitkin ja hännänpään nykimään. Hän nielaisi viimeiset rippeet kurkustaan alas ja kääntyi pompaten karvat pystyssä valmiinsa taisteluun. Aivan toisessa päässä kujaa kaksi tummaa hahmoa taistelivat keskenään eivätkä näyttäneet huomaavaankaan Ikitassua. Naaras pujahti hopeisten puunrunkojen taakse ja tärisi peläten, että kissat huomaisivat hänet ja hyökkäisivät yhdessä hänen kimppuunsa. Ikitassu nielaisi ja perääntyi syvemmälle piiloonsa toisen kissoista lähestyessä häntä juoksuaskelin. Ikitassu paljasti hampaansa, mutta hätkähti säikähdyksestä laihan kissan hypätessä hopeisen puunrungon avulla kujaa ympäröivän seinän päälle ja katosi sitten sen taakse. Ikitassu oli jo huokaisemassa helpotuksesta, kun toinen kissa, joka oli taistellut äskeisen hyppääjän kanssa katsoi suoraan oppilaan vihreisiin silmiin omilla, harmaansinisillä silmillään. Ikitassu perääntyi, mutta seinä tuli vastaan. "Älä pelkää, pikkuinen. En satuta sinua, tule vain pois niiden roskapönttöjen takaata" naaras naukaisi ystävällisesti. Ikitassu värähti, mutta pysyi piilossaan. "En taistellut huvin vuoksi, pikkuinen. Tuo kissa on kaikkien tuntema Hyppääjä. Olin juuri saanut saalista itselleni, kun se ryökäle ilmaantui. Hän oli ennen niin mukava, kun sitten muuttui rosvoksi. Kellään ei ole tunnut enää olevan mitään väliä..." Naaras naukaisi haikeana ja asteli kauemmas Ikitassun piilosta. Mustavalkoinen naaras uskaltautui ulos piilostaan ja katseli korvat vääntyillen naaraan menoa. Naaras vaikutti surulliselta ja pettyneeltä. Ikitassu kallisti päätään ja heilautti häntäänsä. "Tässä paikassa oli ennen mahtava yhteisö ja paljon ystävällisiä kissoja, mutta kaikki muuttui erään kissajoukon saavuttua ja siitä asti suurimmasta osasta on tullut hänen kaltaisiaan; sydämettömiä lurjuksia. Tuokaan typerä katti ei tajua, että tarvitsen ruokaa jotta voin hoitaa pentujani!" Naaras puhisi ja työntyi pahvilaatikkojen taakse. Ikitassu seurasi hitaasti hiekankeltaista naarasta varovaisin askelin. Hän vilkaisi taakseen, ja hänen onnekseen ketään ei näkynyt tai kuulunut. Ikitassu kurkisti varovasti pahvilaatikkojen taakse. Maitoinen tuoksu täytti hänen sieraimensa ja muistutti häntä pentutarhasta ja hänen emostaan ja rakkaasta veljestään. "Tule vain, pikkuinen kulkija. Et sinä tee pahaa minulle tai pennuilleni, tiedän sen," Naaras huikkasi. Pahvilaatikkojen takana oli maassa kuoppa ja se johti mitä luultavammin kujan takana olevaan metsään. Ikitassu työntyi tilavaan kuoppaan. Metsän sijaan Ikitassu seisoi matalan kyhäelmän sisällä, jossa hiekankeltainen naaras makoili. Hänen vatsansa vieressä oli kuusi pentua, jotka imivät maitoa ahnaasti. Ikitassun täytti yllättyneisyys ja muistot. Hän vilkaisi pieniä pentuja, jotka pitivät silmänsä kiinni. Utu virnisti ja ilmaisi katseellaan, että pennut pelkäsivät häntä ja siksi pitivät silmiään kiinni. "Minulta tulee maitoa vain niukasti ruokapulan takia ja pelkään pentujeni henkien puolesta. Ja pelkään, että heistä tulee samanlaisia roistoja, kuten suurin osa nykyään on täälläpäin. Onhan täällä aina ollut roistoja, mutta ei näin paljoa... Pikkuinen, näytät väsyneeltä. Ota rennosti ja nuku yön yli, jotta päivän tapahtumat väistyisivät mielestäsi," Naaras kehotti ja kehräsi. Ikitassu nyökkäsi kiitollisena, mutta pentujen ja vieraanvaraisen naaraan kohtalo painoi hänen mieltään. "Olen muuten Ikitassu," Ikitassu esittäytyi. Naaras hymyili ja nuolaisi rintaansa nopealla vedolla. "Minun nimeni on Utu." Ikitassu käpertyi kerälle pesän suuaukon viereen ja vilkaisi Utua vihreillä silmillään. Utu tarkkaili häntä hetken ja nuolaisi käpäläänsä. "Sinä olet klaanikissa." Utu heilautti häntäänsä. "Miten sinä..." Ikitassu aloitti, mutta utu keskeytti hänet hännän nostolla. "Nimesi pääte ja hajusi kertoo sen. Et ole täkäläinen, et ollenkaan. Olen kuullut niin monia asioita teistä ja tavoistanne," Utu naukaisi. Ikitassu ei ollut kuvitellut, että kissat näin kaukana tietäisivät klaaneista. Ikitassu vain hymyili ja sulki sitten silmänsä. Hän ei ollut juttutuulella ja väsyneenä saattaisi tiuskia puolituntemattomalle, mutta Utukin haukotteli ja oletettavasti laski päänsä käpäliensä päälle. Aamun sarastaessa Ikitassu kuuli Utun pettyneen huokauksen, mutta välittämättä siitä hän pujahti sisään naaraan pesään. Utun siniharmaisiin syttyi iloinen ja yllättynyt pilke. "Luulin, että lähdit omille teillesi!" Naaras naukaisi ja katsoi kysyvästi Ikitassun suussa olevaa kasvia. Mustavalkoinen naaras laski purasruohon lehdet naaraan eteen. Ikitassu pudisti päätään huvittuneena merkiksi, ettei jättäisi hyvästelemättä häntä ja pieniä pentuja. "Syö nämä. Nämä ovat purasruohon lehtiä ja ne auttavat tuottamana enemmän maitoa," Ikitassu naukaisi ja hymyili. Hän oli velkaa Utun vieraanvaraisuudesta ja halusi auttaa muutenkin naarasta ja hänen pentujaan. "Toin myös oravan sinulle!" Ikitassu hihkaisi. Utu pureskeli purasruohon lehtiä ja heilautti häntäänsä kiitollisena Ikitassulle. Muutaman päivän Ikitassu oli viettänyt Utun ja hänen pentujensa luona. Viisikko oli jo kolmen kuun ikäinen, mutta Utulla oli vaikeuksia keksiä heille nimiä. Muutamassa päivässä Ikitassu oli kertonut kaiken minkä itse tiesi klaaneista Utulle ja Utu oli kertonut hänelle kaiken alueesta ja kissoista kujilla. "Hei, Ikitassu!" Kimeä ääni lähestyi Ikitassua. Naaras käänsi päänsä pentueen ainoaan tyttöön ja virnisti. Naaraalla oli mitä kirkkaimmat siniset silmät ja valkoisin turkki mitä maan päällä voisi olla. "Ja minä tosiaan aluksi luulin, että he olivat vasta muutaman viikon ikäisiä!" Ikitassu naurahti ja antoi valkoisen naaraan kiipeillä päällään. "Noh, he ovat vähän mieliltään nuorempia kuin mitä oikeasti ovat," Utu kiusoitteli pentujaan. Yksi pennuista oli täysin musta ja keltasilmäinen, vanhin taas oli hiekankeltainen ja keltasilmäinen, kolmas oli valkoinen, keltasilmäinen pieni pentu, jolla oli turkissaan hiekankeltaisia läiskiä, neljäs oli mustavalkoinen, keltasilmäinen ja viides oli sinisilmäinen, hiekankeltainen kolli mustalla hännänpäällä ja nenällä. Sinisilmäinen kolli ei pitänyt Ikitassusta lainkaan ja pysytteli muutenkin muista etäällä. "Minusta olisi aika antaa pennuillesi nimet, Utu!" Ikitassu naurahti. Viisi pentua hihkuivat innosta ja istuivat Ikitassun ympärille. Ikitassu vilkaisi haikeasti etäällä istuvaa kollia, joka huokaisi ja kietaisi häntänsä ympärilleen. "Saat päättää vaikka kaikkien nimet, jos tahdot..." Utu virnisti ja seurasi pentujensa nimitystä. Ikitassu hymyili innoissaan ja vilkuili jokaista pentua vuorotellen. "Olen aina ajatellut, että te kaikki tulette olemaan aina yhdessä. Olette niin vahva ja harvinainen kuusikko. Sinä, olet pentueen ainoa naaras ja upea ilmestys sekä viisas, joten ajattelin nimeksesi viisauteesi liittyvän nimen. Nimesi olkoon Tähti, aivan kuten minun klaanini henkiklaanin nimi!" Tähti näytti iloisemmalta kuin koskaan. Ikitassu kosketti naaraan päälakea nenällään ja kehräsi. "Lupaan pysyä uskollisena veljilleni alusta loppuun!" Tähti julisti ja kipitti emonsa luokse intoa puhkuen. "Ja sitten sinä. Vaikka olet pentueen pienin, tiedät että sinä olet uskollinen ja vahva sisältä. Sinusta tulee joukkonne tasapainon ja rauhan ylläpitäjä, joten nimesikin voisi olla Virta, aivan kuten joessa aina virtaava joki!" Ikitassu naukaisi ja kosketti nenällään Virran päälakea. Kolli ryntäsi sisarensa luokse ja he uhkuivat intoa kuin klaaninpennut. *He kaikki muistuttavat niin paljon minun klaanini pentuja oppilasnimityksessään!* "Sinä sitten, olet pentueen vanhin ja vahvin lihaksiltasi! Sinusta tulee kuusikkonne paras taistelija ja puolustaja, joten nimesi voisi olla Leimu! Olet yhtä vahva kuin tuli!" Ikitassu naukaisi ja kosketti kuonollaan hiekankeltaisen kollin päälakea. Hän tömisti päätä pahkaa emonsa luokse. Ikitassu käänsi katseensa ensin mustaan kolliin ja sitten mustavalkoiseen. Hän nyökkäsi mustavalkoiselle kollille. "Sinä olet pentueen parantaja. Sinä olet alusta asti ollut syrjäytyvän veljesi puolella ja auttanut kun joku on loukkaantunut. Opetin sinulle paljon yrteistä ja kaikesta muutaman auringonkierron aikana ja jatkan sitä vielä muutaman päivän. Nimesi olkoon Taateli, joka kuvaa parannustaitojasi ja uskoasi!" Ikitassu kosketti Taatelin päälakea ja kuten aikaisemminkin, hänkin kipitti nopeasti emonsa luokse. "Sinä, musta kolli olet osoittanut olevasi mahtava metsästäjä ja vahtija vaikket olekaan vielä astunut ulos täältä. Sinä olet pentueen metsästäjä. Sinä pidät huolen, että jokainen saa syödäkseen ja pysyy vahvana. Nimesi olkoon Kataja, pentueen ruokkija ja hyvinvoinnin tarkistaja!" Ikitassu kosketti myös Katajan päälakea. "Ja sitten on jäljellä enää yksi, pentueen vahva johtaja." Ikitassu virnisti. Sinisilmäinen kolli katsoi hämmästyneenä Ikitassua. Hän asteli epävarmana varautunut pilke sinisissä silmissään naarana luokse. "Sinulla on vahva mieli etkä luovuta helpolla. Olet juuri sopivat pentueen pomoksi. Tiedä vain, mikä on hyväksi ja oikein pentueesi muille jäsenille. Nimesi olkoon Routa. Nimesi kuvaa johtajuuttasi ja vahvuuttasi sekä kärsivällisyyttä ja vahvaa tahtoa!" Ikitassu kosketti hieman epäuskoista pentua päälaelle ja hymyili kannustavasti. Routa vaikutti kuitenkin kiitolliselta ja varmalta. "Jihuu! meillä on nyt nimet!" Tähti kiljahti ja ryntäsi Roudan luokse. "Muista Routa, älä anna johtajuuden nousta päähän. Tiedä, mikä on oikein," Ikitassu naukaisi ja hymyili. "Nyt on meidän kaikkien aika nukkua. Ikitassu vaatimalla vaati, että tähtien pitäisi loistaa taivaalla kun saatte nimenne. Hyvää yötä, pikkuiset ja kiitos Ikitassu," Utu naukaisi. "Kiitos sinulle. Ja hyvää yötä," Ikitassu hymyili ja käpertyi tutulle paikalleen Utun pesässä laskien päänsä käpäliensä päälle. Hän huokaisi tyytyväisenä ja sulki silmänsä. Täysikuu loisti taivaalla, kun Ikitassu heräsi. Hän nosti päänsä pystyyn salamannopeasti ja pälyili ympärilleen. "Ikitassu...Ikitassu..." Kuiskaukset kuuluivat hieman kauempaa. Ikitassu katsoi hetken epävarmana pesän uloskäyntiä, mutta lopulta pujahti ulos ja etsi kutsujaa silmiään siristäen. "Ikitassu!" Tuttu, lempeä ääni sai Ikitassun hätkähtämään. Hän käänsi katseensa ja kauhu piirtyi hänen silmiinsä. Hänen emonsa, Kuutähti seisoi hänen edessään hohtaen kuin tähti ja väreillen kuin veden pinta. Ikitassu otti askeleen kohti emoaan. "E-en ymmärrä. Miten sinä voit olla täällä? Kaipaan teitä niin kovin! Haluan takaisin kotiin sinun ja veljeni jaja" "Shh... ei sinulla ole hätää. Nyt voin olla rauhassa, kun tiedän sinun olevan kunnossa ja turvassa Utun luona," Kuutähti naukaisi ja hymyili. Hänen pupilliensa tilalla oli tähdet ja ne kimmelsivät kirkkaasti, kirkkaammin kuin mikään muu mitä Ikitassu oli koskaan nähnyt. "Emo..? Miksi sinä. Et kai sinä!" Ikitassu änkytti. Hänen käpälänsä tärisivät ja olivat pettää alta. Kyynel vierähti hänen poskelleen. Kuutähti lähestyi pentuaan hitaasti ja kosketti kuonollaan hänen päälakeaan lohduttavasti. "Mutta miten?!" Ikitassu parahti ja hieraisi poskeaan valuvan kyyneleen käpäläänsä. "Älä vaivaa päätäsi sellaisella asialla, rakas karvapalloni. Monet kaipaavat sinua kotiin ja luulevat sinun olevan kuollut," Kuutähti naukaisi ja hymyili lempeästi. Ikitassu niiskaisi ja piti katseensa kuolleessa emossaan. "Tämä oli ehkä viimeinen kerta kun näemme, rakas Ikitassu pieni. Rakastan sinua ja uskon, että pääset lopulta vielä kotiin. Sinulla taitaa olla syy, miksi olet täällä. Selvitä se!" Kuutähti naukaisi ja silmänräpäyksessä hän alkoi haihtumaan. "Minäkin rakastan sinua!" Ikitassu kiljahti ja peitti kasvonsa käpälillään. Mielikuva valkomustasta kollista ja hänen antamastaan hiirestä sai Ikitassun ajatukset kääntymään täplälliseen kolliin ja hänen vetoaviin sähkönsinisiin silmiinsä. Päätään ravistaen naaras karkotti ajatukset mielestään ja kipitti takaisin Utun ja hänen taitavien pentujensa luokse. Kolme auringonkiertoa myöhemmin Ikitassu hyvästeli ainakin toistaiseksi Utun ja hänen ihanat pentunsa. Pennut olivat päästelleet vastalauseita kuullessaan Ikitassun lähdöstä ja eivät meinanneet päästää häntä menemään. Onneksi lupaus palaamisesta sai pennut hellittämään hetkeksi heidän anelunsa ja vastalauseensa, jolloin hän pääsi pujahtamaan ulos heidän luotaan. Ikitassukin jäisi kaipaamaan pentuja, mutta hän kävisi vielä katsomassa heitä, ihan varmasti kävisi. Ikitassun olisi löydettävä emonsa vihjaama tehtävä tai jonkinlainen tarkoitus tänne joutumiselle. Hetken kuljettuaan kaksijalkojen pesien ympärillä kuului äänekäs kiljahdus ja kaksi erilaista sen perään. "Katsokaa! Kuinka söpö kissanpentu!" Yksi kaksijalanpentu kolmesta huusi, vaikka Ikitassu ei ymmärtänytkään, hänestä tuntui, että olisi parasta liueta paikalta ennen kuin olisi liian myöhäistä. Hän kääntyi jo mennäkseen, mutta neljäs kaksijalan pentu tarrasi hänen niskanahastaan kiinni karvattomilla käpälillään. Ikitassu päästi sähähdyksen ja rimpuili kaksijalan otteessa, mutta pentu oli turhan vahva. Ikitassu paljasti terävät kyntensä ja huitaisi niillä kaksijalkaa naamaan. Karvattoman olennon poskesta pulpahti verta ja pudotti Ikitassun maahan. Ikitassu pinkaisi juoksuun hengittäen raskaasti. Hänen turkkiaan poltteli. Kaksijalka päästi korvia särkevän kiljahduksen ja kaikki neljä lähtivät jahtaamaan häntä etukäpälät ojossa. "Tule tänne söpöliini!" "Älä juokse!" "Leiki kanssamme!" Kaksijalanpennut huutelivat vaikka mitä, mutta Ikitassu ei ymmärtänyt eikä välittänyt vaan juoksi päätä huimaava vauhtia. Hän ei tiennyt miten saisi karistettua kaksijalat kintereiltään. Mustavalkoisen naaraan niskaa särki kaksijalan takia ja hän kompuroi jatkuvasti tiellään oleviin tavaroihin, joka hidasti hänen juoksuaan. Hän ei tiennyt mitä tehdä ja jonkin päähänpiston takia huusi apua: "Apua! Auttakaa joku!"
top of page
Tämä sivusto on suunniteltu -verkkosivuston rakentajalla. Luo verkkosivustosi tänään.Aloita
.com
bottom of page