Rauhallinen yö oli kääntynyt riitelyn säestämäksi sekamelskaksi. Iltainen rajapartio oli palannut mukanaan kylmettynyt ja mudan kuorruttama, klaanien ulkopuolinen kissa. Ukkospilvi säkenöi vihaansa ja Hallatähti oli varma, että jos tilanne menisi yhtään pahemmaksi, joutuisi hän katkaisemaan kahden klaanitoverin mahdollisen tappelun. Oli otta, että Yönkajon lauma oli suuri uhka ja tästä leiriin tuodusta kissasta ei tiedetä mitään, mutta oli myös totta se, että lauman kissan löytäisivät leirin ilman yhtä vakoojaakin leirin sisällä. Tähtiklaani sentään, joku kyseisen lauman kissa voisi olla nytkin hiipimässä leirin reunamilla. Hiirenpapanat, taivasklaanilaisten, ihan jokaisen, tulisi oppia tunnistamaan Yönkajon lauman ominaishaju myöhempää varten. Taivasklaani oli aivan liian haavoittuvainen Yönkajon laumalle tällä hetkellä, kun vain harva kissoista enää tunnisti lauman ominaishajua kunnolla.
Ilmassa tuntui kipinöivän, kun kissat odottivat, mitä mieltä heidän päällikkönsä oli leiriin tuodusta tuiki tuntemattomasta kissasta. Totta puhuen, Hallatähti ei itsekään oikein tiennyt, mitä mieltä oli tästä kissasta, jonka nimen Unilaulu oli sanonut olevan Sirppi. Nimi sopisi ihan kenelle tahansa, jopa kotikisulle tai Yönkajon laumaiselle. Mutta Sirppi oli heikkona ja häntä oli helppo vahtia, joten Sirppi ei Hallatähden mielestä ollut mikään merkittävä uhka, varsinkaan tuossa tilassa. Päällikkö olisi itsekin tuonut kissan leiriin hoitoon, jos olisi löytänyt sellaisen.
Hallatähti vilkaisi Ukkospilveä, joka koukisteli ärtyneenä kynsiään, ja sitten muita kissoja, jotka olivat vielä hereillä ja seurasivat tilannetta. Monet olivat epäileväisiä vierasta kissaa kohtaan, se oli selkeää. Hallatähti ei kuitenkaan aikoisi ajaa Sirppiä pois, hänen omatuntonsa ei antaisi hänelle ikinä anteeksi. Ja Unilaulu oli selkeästi samaa mieltä. Ei avuntarpeessa olevaa kissa voinut hylätä kuolemaansa ja tämä tilanne vain sai Hallatähden arvostuksen Unilaulua kohtaan kasvamaan. Kirkasmyrsky ei ollut tuonut omaa mielipidettään selkeästi esille lainkaan, mutta tulenpunainen naaras suurella todennäköisyydellä jakoi päällikkönsä ajatukset tulokkaasta, ainakin suurimmaksi osaksi. Oli hieman hämmentävää kyllä, että varapäällikkö ei ilmaissut omaa ajatustaan. Useimmiten Kirkasmyrsky kyllä keskusteli näistä asioista Hallatähden kanssa, mutta valkoturkkinen kolli laittoi syyksi väsymyksen.
”Sirppi saa jäädä leiriin ainakin siksi aikaa, kun hän tervehtyy”, Hallatähti puhui sitten ja vilkaisi Unilaulua, Ukkospilveä ja varapäällikköään. Unilaulun sinivihreissä silmissä välähti helpotus. Kirkasmyrsky antoi hyväksyvän nyökkäyksensä päällikölleen. ”Katsomme sitten, mitä hänelle tehdään. Kissaa ei koskaan saa jättää pulaan ja teitte oikein, kun toitte hänet leiriin Mistelisydämen hoitoon. Otamme selvää hänen alkuperästään ja hoidamme hänet kuntoon. Jos jollain on vastalauseita, tulkoon esittämään ne suoraan minulle.”
”Mutta-” Ukkospilvi yritti, siniset silmät leiskuen taas uhmakkaasti. Hallatähti kuitenkin hiljensi kollin vastaväitteet siihen paikkaan. Ukkospilvi voisi jatkaa tätä vaikka koko yön, mutta siihen ei edes Hallatähdellä ollut kärsivällisyyttä nyt. Hallatähti piti äänensävynsä mahdollisimman rauhallisena, mutta hivutti siihen jämäkkyyttä, jotta Ukkospilvi tajuaisi totella päällikkönsä sanaa ja jättää vastalauseet niille sijoilleen.
”Jos se helpottaa oloasi, käsken sinut vahtimaan Sirppiä”, Hallatähti tokaisi sitten kollille, jonka naama vääntyi hämmennykseen. ”Ja aamunkoitteessa Ikiruusu tulee paikallesi.”
Ukkospilvi nyökkäsi hyväksyen päällikkönsä käskyn, mutta mutisi yhä jotakin, kun asteli pois päällikkönsä luota. Hallatähti pidätteli huokaustaan. Voi Kirsikkatähti, minkä työn minulle jätit. Järvellä elo oli hankalampaa, mitä oltiin ajateltu.
Hallatähti seurasi katseellaan kuinka Ukkospilvi asteli parantajan pesän suulle ja jäi sinne istumaan vahtiin. Hän välillä vilkuili sisälle ja kuunteli, mitä ääniä pesästä kuului. Hallatähti kyllä ymmärsi kissojen huolen vierasta kissaa kohtaan ja siksi hän oli varovainen. Vahdissa pitäisi olla aina ainakin yksi kissa kaiken varalta.
Hallatähti antoi mielensä unohtaa Sirpin hetkeksi, kun hän kääntyi kohtaamaan Kirkasmyrskyn ja Unilaulun katseet. Kirkasmyrskyn tulenpunainen turkki oli lähes koskemtaon, mutta Unilaulun turkki oli yltäpäältä liejussa. Unilaulu oli tehnyt hyvän teon, kun oli auttanut Sirpin ylös. Kirkasmyrsky oli varmasti jäänyt ylemmäs vahtimaan muita uhkia, se sopi hänen luonteeseensa katsoa muiden kissojen perään epävarmassa tilanteessa.
Tällä hetkellä Hallatähteä kuitenkin huoletti se, oliko Unilaulu kunnossa. Hänellä oli varmasti tukala olo, kun turkki oli yltä päältä kuorrutettuna liejuun ja mutaan. Ja lehtikato oli tulossa, oli varmasti myös kylmä. Tummanharmana naaraan paksu turkki piti hänet lämpimänä, mutta nyt se oli aivan tahmainen ja kostea, ja pian se kovettuisi ja pistelisi inhottavasti ihoa.
”Kirkasmyrsky, hoida sinä vahtivuorot tästä eteenpäin ja järjestä muutamia lisäpartioita kaiken varalta”, Hallatähti sanoi sitten varapäällikkölleen, joka nyökkäsi tomerasti. Naaras antoi lämpimän hymyn Hallatähdelle ja asteli sitten hoitamaan muun työnsä, joka oli jäänyt kesken epätavallisen rajapartion seurauksesta. Hallatähti käänsi sitten koko huomionsa Unilauluun. Kolli joutui hetken etsimään sanojaan. Hän ei halunnut kuulostaa tökeröltä eikä tyhmältä. Hän vältteli naaraan katsetta aluksi katsoen pesiinsä laahustavia kissoja, kunnes käänsi katseensa täysin harmaan naaraan puoleen.
”Minäkin olisin tuonut hänet leiriin, jos olisin ollut sinun sijassasi”, Hallatähti sanoi sitten naaraalle. ”Ketään ei saa jättää pulaan eikä varsinkaan kuolemaan. Teit minusta juuri oikein. Väittäköön kuka tahansa muu mitä haluaa, mutta teit oikein.”
Hallatähti oli kuullut monen kutsuvan häntä hyväsydämiseksi, ja joskus jopa sinisilmäiseksi, mutta Hallatähti ei luottanut sokeasti kehen tahansa. Hän seurasi tilannetta ja osasi päätellä, milloin kannatti tehdä mitäkin. Kirsikkatähti oli tiennyt tämän aina ja naaras oli usein kertonutkin, että oli valinnut Hallatähden varapäällikökseen juuri tämän viisauden, taitojen ja harkitsevaisuuden, mutta myös hyväsydämisyyden ja empatiakyvyn takia. Päälliköksi ei kaivattu mitään tuittupäätä, varsinkaan nyt näinä aikoina, kun Taivasklaani oli juuri alkanut sopeutua uudelle reviirilleen muiden klaanien sekaan. Olihan siitä jo kuita, kun he olivat saapuneet tänne, mutta sopeutuminne vei aikaa varsinkin, kun muut klaanit olivat olleet alusta asti epäileväisiä.
”Se olisi ollut sulaa vääryyttä jättää Sirppi kuolemaan sinne liejuun”, Unilaulu nyökkäsi Hallatähden sanoille kiitollisuus kiiltäen silmissään. ”Kiitos.”
”Kiitos sinulle”, Hallatähti hymyili. Unilaulu kallisti päätään hieman oikealle hämmennyksissään. Hallatähti käänsi katseensa aukion puolelle taas ennen kuin puhui. ”Klaanitoverimme ovat yhä varpaillaan uudella reviirillä ja kaikkea on jatkuvasti meneillään. Emme saa kuitenkaan missään tilanteessa unohtaa, että muiden auttaminen on aina yhtä tärkeää. Tällaiset tilanteet muistuttavat heille siitä, mikä on tärkeää. Ja antavat toivoa kaikille, myös minulle. On hyvä tietää, että on muitakin, jotka ajattelevat samoin kuin minä.”
Unilaulun sinivihreät silmät hohtivat hämärässä ja kuun kelmeässä valossa Hallatähti näki naaraan iloisen hymyn. Ennen kuin naaras ehti sanoa muuta, Hallatähti alkoi puhua samalla silmäillen naaraan liejun täyteistä turkkia keltaiset silmät huolesta pyöristyen: ”Onko sinulla kylmä? Tuo lieju turkillasi tuntuu varmasti kamalalta. Kannattaa huuhtoa se pois ennen kuin ne kovettuvat aivan liian pahoiksi kokkuroiksi ja pistelevät ihoa.”
”Ah, aivan”, Unilaulu vilkaisi omaa turkkiaan, silmät harhaillen muualla kuin Hallatähdessä. ”Totta puhuen, alkaahan tässä olla vähän viileä jo. En suosittele kokeilemaan mutakylpyä, tahmea turkki ei ole paras kokemus.”
”Tule”, Hallatähti nousi seisomaan ja heilautti tuuheaa häntäänsä hymyillen samalla leveästi Unilaulun viimeisimmille sanoille. ”Tulen kanssasi purolle.”
Unilaulu kuivasi paksua turkkiaan nuolleen sitä tehokkain lipaisuin ja toisinaan ravistellen koko kehoaan. Hallatähti tiesi millaista se oli, kun paksu turkki oli märkänä. Kuivumisessa meni iäisyys. Tällaisina hetkinä sitä vain toivoi, että omaisi Jokiklaanin kissoille ominaisen vettä hylkivän turkin. Lieju oli onneksi lähtenyt lähes vaivatta Unilaulun harmaasta turkista. Pian naaraan turkki olisi taas tutussa loistossaan, pörheänä ja tuulen leikiteltävänä. Hallatähti ravisteli päätään mielikuvalle ja asteli sitten lähemmäs Unilaulua.
”Tässä aivan lähellä on paljon sammalta, jonka pitäisi olla kuivaa nyt, kun ei ole satanut pariin päivään”, Hallatähti kertoi sitten Unilaululle. ”Se voisi auttaa turkkiasi kuivumaan edes hieman nopeammin. Olisi hyvin ikävää, jos vilustuisit näin lehtikadon alla. Tähtiklaanille kiitos, että tänä yönä ei ole pakkasta.”
”Toivotaan, että kukaan ei sairastu”, Unilaulu nyökkäsi hyväksyvästi ja Hallatähti hymyili naaraan ajattalevaisuudelle ja hyvyydelle. Tässäkin tilanteessa naaras ajatteli tästä tilanteesta huolimatta myös koko klaaniaan ja se lämmitti Hallatähden sydäntä. Unilaulu oli erityinen, hyväsydäminen kissa.
”Ja nyt minä toivon, että sinä et sairastu”, Hallatähti naukaisi ja astui lähemmäs. Vaikka epäitsekkyys oli hyvä asia, ei saisi koskaan unohtaa myös itseään. ”Sinulla on suurin riski Sirpin lisäksi sairastua. Tule, näytän sinulle sammaleet.”
Hallatähti pysyi vahdissa, kun Unilaulu kieri pienen hetken ajan kuivissa sammalissa, jotta hänen harmaa turkkinsa pääsisi eroon suurimmasta vesimäärästä. Sirpin läsnäolo reviirin ytimessä huoletti Hallatähteä, mutta hän ei antanut ennakkoluulojen ottaa itsestään valtaa. Sirppi voisi olla kuka hyvänsä kissa eikä Yönkajon lauman jäsen ja siksi ei saisi tehdä liikaa oletuksia. Yönkajon lauma saattoi silti olla lähistöllä ja Hallatähti ei antaisi itsensä tulla yllätetyksi. Enemmän hän kuitenkin halusi, että Unilaulu olisi turvassa.
He palasivat leiriin, kun Unilaulun turkki oli niin kuiva, että häntä ei enää paleltanut eikä ollut riskiä sairastumiselle. Hallatähti vilkaisi pari kertaa vieressään astelevaa harmaaturkkista naarasta. Hänen sinivihreät silmänsä olivat päättäiväiset, mutta Hallatähti erotti niistä vivahduksen väsymystä eikä mikään ihme, kun Unilaulu oli kantanut Sirpin leiriin ja ennen sitä kaivanut hänet liejusta. Hallatähti tunsi ylpeyttä Unilaulua kohtaan. Hän oli ylpeä siitä, mitä naaras oli tehnyt. Hän oli myös ylpeä, että sai tuntea Unilaulun henkilökohtaisesti ja olla ystäviä hänen kanssaan. Olivatko he ystäviä? Hallatähti tahtoi uskoa niin.
”Lepää hyvin tämä yö, olet tehnyt paljon”, Hallatähti sanoi Unilaululle, kun he pääsivät takaisin leiriin. ”Jos tulee yhtään mitään asiaa Sirppiin liittyen, kerro minulle.”
”Tietysti”, Unilaulu nyökkäsi hymyillen.
”Hyvää yötä, Unilaulu”, Hallatähti naukaisi hymyillen takaisin, keltaiset silmät tuikkien.