// Koska Luna Flosin roolaaja ei enää ole Risessä eikä tarinoita löydy mistään, annan vähän taustatietoa: Vesikauhu on ennen tätä tarinaa tavannut kipakan ja ilkeän korikisun Luna Flosin ja on luvannut kertoa tälle enemmän klaanikissoista
Vesitassu, Jokiklaani
Luku 3
Vesitassua ärsytti. Ja silloin kun häntä ärsytti, kukaan ei ollut turvassa.
Yksi hänen ärsytyksensä syistä oli se itsestään liikoja luuleva kotikisu, jolla oli kollin mielestä ehkä maailman typerin nimi. Luna Flos. Kuka haluaisi sellaisen nimen? Vesitassua ajatus puistatti, mutta tarkemmin ajateltuna, ei hänenkään nimi mikään paras ollut. Hän oli koettanut pohtia minkälaisen soturinimen siitä saisi. Hän halusi sen kuulostavan pelottavalta, uhkaavalta. Sen piti herättää heti kissan päässä kauhua. Vesituska? Vesikuolema? Vesituomio? Mikään ei kuulostanut oikealta. Väärää. Kaikki oli väärää.
Vesitassu nousi turhautuneena ylös leirin varjoista ja lähti jolkuttelemaan ulos leiristä aikeinaan lähteä tapamaan sitä Luna Flosia. Hänet kuitenkin pysäytti paikalle tullut Harhatassu, joka heilautti iloisena häntäänsä. Sekin sai Vesitassun tuntemaan ärsyyntymistä.
"Minne olet menossa?"
"Ulos."
"Voinko tulla mukaan?"
"Et."
Harhatassu rypisti kulmiaan. "No, ei sitten. Pidä hauskaa."
"Mh."
Sen enempää kenellekään juttelematta Vesitassu lähti loikkimaan ulos leiristä ja kohti kaksijalkojen pesiä, missä oli viimeksi Luna Flosin nähnyt.
Matka kesti jonkin aikaa, olihan kaksijalkojen pesät aivan kaukana Jokiklaanin reviirin rajalla. Vesitassu tunsi lihastensa heikon säryn, mutta siitä välittämättä hän loikkasi yhden pesän aidalle. Silmät kapeina viiruina hän tähysteli pihamaata etsien naarasta katsellaan. Ketään ei näkynyt. Turhautuneisuus kasvoi kollin sisällä. Oliko hän tullut paikalle aivan turhaan?
Silloin oranssivalkoinen naaras pujahti pesän nurkan takaa silmät kiiluen ja askeleet itsevarmuutta hehkuen.
"Sinä tulit", Luna Flos sanoi äänessään pieni yllättyneisyys. Vesitassun häntä piiskasi kerran ilmaa.
"Joo, niin tulin", hän tuhahti, "joten ala kysellä ennen kuin muutan mieleni ja häivyn."
"Kerro minulle klaaneista." Luna Flosin ääni oli vaativa.
"Ole kohteliaampi minulle – juoksin koko matkan tänne vain siksi, että eräällä ylimielisellä kotikisulla on liikaa uteliaisuutta."
Luna Flos väläytti hampaitaan, mutta ei sanonut mitään. Sen sijaan naaras loikkasi aidalle ja tuijotti Vesitassua tiiviisti. Vesitassu tuijotti takaisin.
"Klaaneja on yhteensä neljä; Myrskyklaani, Varjoklaani, Tuuliklaani ja Jokilaani. Kuulun jälkimmäiseen, ja kaikki muut klaanit ovat täynnä hiirenaivoja. Oikeastaan, minunkin klaani on täynnä idiootteja."
"Ja kaikilla on yhtä hölmöt nimet?"
"No siis... samantapaisia kuin minulla. Pentujen nimet päättyvät pentuun, oppilaiden tassuun, sotureilla ja varapäälliköillä voi olla mikä tahansa ja klaanipäälliköillä loppuu tähteen."
Luna Flos katsoi hetken kaukaisuuteen, selvästi pohtien jotain.
"Entä se parantaja?"
"Hoitaa sairaita ja loukkaantuneita kissoja, sekä on yhteydessä Tähtiklaaniin ja sitä kautta on oikeastaan päällikön neuvonantaja."
"Onko klaaneissa muita jäseniä?" Luna Flos kysyi uteliaana.
"Hönttejä vanhuksia, jotka kertovat surkeita satuja."
Luna Flos vaipui taas ajatuksiinsa miettimään Vesitassun kertomia asioita klaaneista ja niiden jäsenistä. Vesitassu ei jaksanut enä jutella naaraalle, joten hän nousi ylös, loikkasi alas aidalta ja oli jo lähtemässä takaisin leiriin, kun Luna Flos keskeytti hänen matkansa.
"Älä mene minnekään ilman minun lupaani!"
Vesitassu kääntyi violetit silmät leimuten. Häntä alkoi tosissaan ottaa päähän tuo kotikisunaaras. "Minä en tarvitse sinun kurjia lupiasi. Teen mitä haluan."
"Sinä olet minun pihamaallani!"
"Enpäs ole, vaan oman klaanini reviirillä. Aidan paremmalla puolella."
Vesitassu lähti kävelemään poispäin välittämättä naaraan katseesta niskassaan.
"Tule takaisin!"
Vesitassu kuuli, kuinka Luna Flos laskeutui aidalta ja loikki hänen peräänsä.
"Kerro lisää klaaneista", naaras käskytti, ja Vesitassu kääntyi nopeammin kuin olisi luullut olevan mahdollista suurehkon kehon kanssa.
"Klaanit saalistavat riistaa, puolustavat rajojaan ja tappelevat toistensa kanssa", Vesitassu kertoi nopeasti ja häntä puolelta toiselle viuhtoen.
"Voinko minä liittyä mukaan?" Luna Flos kysyi pää kallellaan, mutta hampaat aavistuksen verran esillä kertoen, ettei hän ollut muuttunut muutaman sekunnin aikana yhtään sen mukavammaksi.
"Sinäkö? Kotikisu?" Vesitassu kysyi huvittuneena ja nauroi. "Et ikinä! Klaaneissa on vain puhdasverisiä soturikissoja! Ei mitään kurjia, kaksijalkojen ruokaa maistelevia kotikisuja!"
"Älä kutsu minua tuolla nimellä!"
"Kutsunpas, koska olet kotikisu", Vesitassu sanoi ilkeästi ja virnisti lauseensa perään. "Minä olen täysiverinen klaanikissa! Minun vanhempani olivat klaanikissoja syntymästä saakka!"
"Olivat?" Luna Flos kysyi silmät välähtäen ivallisesti. "Eivät siis enää? Mitä he nyt ovat? Kotikisuja kenties?"
Vesitassu paljasti hampaansa. "Ei kuulu sinulle, kotikisu!"
Vesitassu kääntyi ja lähti loikkimaan takaisin leiriä kohden pää jollain tavalla sekavassa tilassa. Hän ei oikein tiennyt enää mitä ajatella Luna Flosista – naaras ärsytti häntä suunnattomasti, mikä ei ollut ihme, mutta mukana oli jotain muutakin. Jollain tavalla naaras sai Vesitassun tuntemaan itsensä kokonaiseksi, vihdoin todelliseksi. Ehkä asiaan vaikutti se, että Luna Flos oli ollut ensimmäinen kissa, joka oli tosissaan pistänyt Vesitassulle vastaan ja uskaltanut jopa näyttää hampaitaan.
Vesitassu värähti.