Lihakset jännittyneinä, tuuhea häntä suorana ja aistit valmiina. Askeleet varoivaisina ja häntä sopivasti maan yläpuolella; täydellinen saalistusasento. Takana oli yksi epäonnistunut saalistus, mutta kaksi onnistunutta nappausta. Yksi hiiri ja lintu kertoivat paljon Unitassun saalistustaidoista, mutta Unitassu aikoisi osoittaa taitonsa yhä uudelleen ja uudelleen. Hän aikoisi olla Jokiklaanille sen arvoinen soturi kuin Jokiklaani ansaitsisi.
Kyyhkynen loikki puun juurella ja Unitassu tarkensi katseensa harmaaseen sulkakasaan. Hän verrytti lihaksiaan ja loikkasi komeassa kaaressa linnun kimppuun. Se yritti pyristellä irti mustan kissan kynsistä, mutta aivan turhaan, sillä Jokiklaanilainen oli saanut tukevan otteen linnusta. Nopea puraisu ja kiitos Tähtiklaanille ja lintu ei enää liikkunut.
”Hienoa, Unitassu!” Aamulaulun kehu kantautui Unitassun korviin. Musta naaras katsahti harmaan kirjavaa naarasta, joka hölkytti puiden lomasta oppilaansa luokse. ”Haluatko kokeilla taas kalastamista?”
”Tietysti”, Unitassu hymyili. He olivat kokeilleet saalistaa jo maassa ja ilmassa liikkuvia saaliseläimiä, joten enää puuttuisikin vedessä uiskentelevat eläimet. Unitassu piti saalistamisesta. Se oli virkistävää ja mukavaa ja helppoa. Harjoitus oli tietysti tärkeää lihaksille, muistille ja kehitykselle, vaikka saalistus tuntuikin helpolta Unitassulle.
Kalastuskin oli aivan upeaa, vaikka Unitassun täytyi myöntää, että Kuutassu oli selkeästi kalojen nappaamisessa paras. Toisn, ei sitä ääneen nyt voinut sanoa.
Taisteluliikkeet tuntuivat Unitassusta tallentuvat hänen lihaksiinsa heti, kun hän kokeili ne kerran tehdä. Hän oppi myös tarkkailemalla muita ja osasi hioa omaa tapaansa ja asentojaan, kun seurasi muita.
Aamulaulu kehui Unitassu sopivasti ja osasi kannustaa oppilastaan tarpeeksi. Soturi oli myös sanonut, että hän oli onnekas, kun oli saanut Unitassu oppilaakseen. Hän kertoi paljon kuinka Unitassun oppivaisuus helpotti asioita ja helpotti myös Unitassun omaa oppimista rutkasti. Unitassu oli samaa mieltä. Aamulaulu oli ollut hänelle oiva valinta mestariksi ja Unitassulla ei kulunut turhaa aikaa saman liikkeen oppimiseen vaan pikemminkin siihen, että löytyi tarpeeksi opeteltavia liikkeitä ja siihen, miten hän paransi tasapainoaan ja hienosääsi kaikkia liikkeitään.
Unitassu kiitti sisimmässään vanhempiaan tästä. Hän oli saanut isältään tarkan muistinsa sekä älynsä ja emoltaan vahvan ja sopivan ruumiinrakenteen. Oli hän toki saanut emoltaankin hyviä luonteenpiirteitä, mutta soturikoulutksen kannalta nuo olivat ne tärkeimmät, mitkä kannattaisi mainita.
Saalistuksen jälkeen Unitassu kantoi tyytyväisyys rinnassaan lämmittäen saaliinsa leiriin mestarinsa rinnalla. He kantoivat Unitassun saamat saaliit tuoresaaliskasaan ja veivät sen jälkeen osan niistä klaaninvanhimmille syötäväksi.
Aamulaulu antoi Unitassun levätä koko loppupäivän ja kehotti menemään ajoissa nukkumaan, sillä he aikoisivat aloittaa taisteluharjoitukset aikaisin aamulla. Unitassu oli nyökännyt tomerasti ja tiesi olevansa valmis tähän. Häntä eivät aikaiset aamut hetkauttaisi. Hän palvelisi klaaniaan kunnialla ja mukisematta. Jokiklaani ansaitsisi sen. Hän eläisi klaaninsa hyväksi, hän eläisi Tähtiklaania seuraten.
Ja niin oli tarkoituskin, mutta Unitassu ei sitä itse tiennyt.
Kuutassun olemus oli jotenkin mielenkiintoinen, ainakin nykyään. Hänellä oli toisinaan hymy huulilla ja hän näytti yllättävän tyytyväiseltä. Välillä hän oli jopa normaalia mukavampi. Ei siltikään mukavin.
Hänestä oli tullut myös hyvin taitava, osasi jopa yllättää muutamia kertoja. Hän teki liikkeitä jotenkin… omalla tavallaan? Unitassu tajusi siitä, että hänen tulisi käyttää liikkeitä omalla tavallaan eikä niin kuin tulisi käyttää. Kuutassu nimittäin teki taisteluliikkeistä variaatioita itse ja selkeästi yhdisteli niitä enemmän kuin Unitassu.
Mutta Kuutassu hävisi silti. Unitassulla oli vahvemmat lihakset ja hän oppi Kuutassun tavat nopeasti. Unitassu osasi myös enemmän liikkeitä kuin hänen siskonsa ja koska hän oppi samalla kun teki, hän yhdisteli ja toimi nopeammin.
Kuutassu puuskahti, kun hän tömähti maata vasten. Hän yritti päästä irti Unitassun otteesta, mutta musta naaras piti valkoturkkisen siskonsa vasten maata hyvin tukevasti. Kuutassu yritti potkasta takajaloillaan, mutta Unitassu oli oppinut estämään sen jo aikoja sitten.
”Hyvin meni, molemmilta!” Supihammas kehui ja Unitassu päästi Kuutassun ylös. Valkoinen naaras kyräili siskoaan varoittavasti ja Unitassu oli valmis väistämään, jos Kuutassu yrittäisi hyökätä uudestaan.
Aamulaulu tuli kuitenkin Kuutassun eteen ja Unitassu antoi turkkinsa laskeutua. Aamulaulu selitti jotakin Supihampaalle, mutta Unitassu ei kuunnellut. Hän tuijotti vain taivaalle vihreät silmät kiiluen.
Pilvet lipuivat sinisellä taivalla, mutta eivät sentään enteilleet sadetta. Harmi. Olisi ollut kiva saada vähän sadettakin ja kokeilla taas saalistusta sateen rummuttaessa maata ja vaikeuttaessa haistamista.
”Mitäs mietit?” Kuutassun ääni yllätti Unitassun. Valkoinen naaras tuijotti itseään isompaa naarasta erikoiset silmät sirrillä. ”Kolleja vai?”
”Mietin vain, sataakohan tänä yönä”, Unitassu kohautti lapojaan ja hymyili.
”Se olisi ihan virkistävää”, Kuutassu myönsi ja Unitassun korvat heilahtivat yllättyneinä. ”Odotan tosin lumentuloa. Olisi kiva kokeilla saalistamista lumessa!”
”Sinulla olisi turkki silloin etuna”, Unitassu myönsi. Hänen mieltään lämmitti tämä keskustelu. Unitassu ja Kuutassu kun niin kovin harvoin puhuivat näin… näin yställiseen sävyyn. Se oli itse asiaassa mukavaa.
”Jotain sinua parempaa”, Kuutassu mutisi hiljaa.
”Hm?” Unitassu kallisti päätään. ”Sinähän osaat kalastaa. Paremmin kuin minä.”
Kuutassun silmissä välähti. ”Ja silti kaikki kehuvat vain sinua.”
”Mitä?” Unitassu häkeltyi ja kääntyi niin, että pystyi katsomaan sisartaan paremmin.
”Etkö tosiaan huomaa?” Kuutassu katsoi ivallisen huvittuneena sisartaan. ”Lähes jokainen soturi puhuu sinun taidoistasi ja kehityksestäsi.”
”Aijaa?” Unitassu luimisti korviaan. ”Et sinä minua huonompi ole, vaikka osaisinkin jotakin paremmin.”
Kuutassu kohotti kulmiaan ja puhui ärtymys äänessään: ”Kutsuit itseäsi paremmaksi.”
”Enpäs!” Unitassu protestoi. ”Vaikka opin nopeasti, minusta sinulla on yhtä paljon potentiaalia kuin kellä tahansa!”
Kuutassun ilme oli yllättynyt ja hän oli sanomassa jotakin, kun Supihammas kutsui hänet mukaansa. Kuutassu näytti epäilevältä, mutta ei sanonut mitään vaan asteli mestarinsa luokse. He suuntasivat leiristä poispäin ja Unitassu vilkaisi Aamulaulua.
”Aiommeko me tehdä vielä jotain?” Unitassu kysyi kiinnostuneena.
”Emme enää tänään”, Aamulaulu hymyili. ”Menemme yöllä yöpartioon, joten saat loppupäivän rauhoittua.”
”Kiitos!” Unitassu virnisti ja loikki taisteluharjoituspaikalta kohti leiriä. Hän kävisi tervehtimässä emoaan, olihan hän luvannut tekevänsä niin.
Ei hän kyllä leiriin asti päässyt, kun törmäsi harmaaseen kolliin.
”Anteeksi….” Unitassu hiljeni ja katsoi kollia. ”Harhatassu?!”
Tuuheaturkkinen valkoharmaa kolli oli kasvanut aivan hurjasti. Kyllä he olivat viettäneet toisinaan aikaa, mutta se oli vähän jäänyt, kun aikataulut olivat menneet ristiin. Mutta hyvä Tähtiklaani sentään, Harhatassu oli kasvanut Unitassusta ohi ehkä alle kuussa.
”Unitassu?” Harhatassun ääni oli iloinen, ja sitten vähän apeampi. ”Emme olekaan jutelleet pitkään aikaan...”
”Olen tosi pahoillani siitä”, naaras sanoi luimistaen korvansa. ”Molemmilla on ollut vähän kiire koulutuksen kanssa… Lupaan, että nyt juttelemme useammin, eikö?”
Harhatassu räpäytti kirjavia silmiään häkeltyneenä ja nyökkäsi: ”Todellakin!”
”Onko sinulla nyt mitään..?” Unitassu kysyi varovasti. ”Vai onko vähän aikaista?” ”Ai, minä, tuota...” Harhatassu yritti, hiljeni ja kokosi sitten itsensä. ”Onnistuisiko myöhemmin? Olemme menossa harjoittelemaan taisteluliikkeitä.”
”Olen leirissä odottamassa”, Unitassu virnisti ja loikki Harhatassun ohitse. ”Nähdään!”
Unitassu asteli leiriin hymyillen. Hänelle tuli jotenkin mukavan lämmin olo ja vatsaa kipristeli hassusti. Harhatassu oli jotenkin mukava ja hyvä kissa. Ja jos totta puhutaan, myös komea. Unitassu virnisti ja pysähtyi. Harhatassu oli vaikuttanut vähän nolostuneelta, kun oli puhunut Unitassulle. Unitassu päätti siinä hetkessä, että tutustuisi Harhatassuun taas paremmin, sillä perhoset vatsassa taisivat olla ihan hyvä merkki ja saivat Unitassun mielen hyväksi.