//HOXHOX tarinassa taistelua!
Tarinapentu katseli ympärilleen hämillään ja innoissaan. Hänestä tulisi oppilas. Heinätähti seisoi ylväänä Suurtasanteella ja silmäili alapuolellaan jännityksestä kihiseviä pentuja. Ukkospentu istui Tarinapennun vierellä ja katsoi siniset silmät tuikkien kohti valkoista päällikköä. Pilkkupentu istui tarinapennun toisella puolella rintaansa röyhistäen. Etsijäpentu istui Ukkospennun toisella puolella, mutta Tarinapentu ei ehtinyt tutkia sisarensa olemusta, kun Heinätähti jo puhui koko klaanille.
”Olemme kokoontuneet nimittämään neljä uutta oppilasta, jotka jo istuvat Suurtasanteen juurella”, Heinätähti naukaisi selkeästi ja kovaan ääneen. ”Ukkospentu, Tarinapentu, Pilkkupentu ja Etsijäpentu, tästä päivästä eteenpäin teidät tunnetaan Ukkostassuna, Tarinatassuna, Pilkkutassuna ja Etsijätassuna!”
Ukkostassu värähti innoissaan ja Pilkkutassu samoin. Tarinatassu vilkaisi taakseen ja huomasi emonsa kannustavan ja ylpeän katseen. Tarinatassu hymyili takaisin, ennen kuin keskittyi kuulemaan kenet saisi mestarikseen.
”Ukkostassun mestariksi tulee Katajataivas, Pilkkutassun mestariksi tulee Lumimyrsky, Etsijätassun mestariksi Villivirne ja Taivastassun mestarina tulen toimimaan minä, Heinätähti”, Heinätähti julisti, saaden sanoillaan Tarinatassun jännittymään. Heinätähti? Hänen mestarikseen?
Valkea naaras loikkasi tasanteelta Tarinatassun eteen ja kosketti tuoreen oppilaansa päälakea. Tarinatassu oli hämmentynyt, iloinen ja stressaantunut. Itse päällikkö mestarina. Aikamoinen kunnia, mutta myös vastuu. Häneltä odotettaisiin niin paljon. Toivottavasti Heinätähti ei odottanut Tarinatassun suorituvan kuin ammattilainen oppilaantehtävistään. Tarinatassu hymyili leveästi, enimmäkseen rauhoittaakseen itseään ja näyttääkseen, että kaikki oli hyvin. Ihan hyvin.
”Ukkostassu! Pilkkutassu! Tarinatassu! Etsijätassu!” klaanitoverit hurrasivat uusien oppilaiden nimiä ja Tarinatassu tunsi ylpeyttä. Hänestä tulisi soturi.
”Onnea!” Täplätuulen lempeä ääni rauhoitti Tarinatassun mieltä. Emo oli aina turvana ja läsnä, auttamassa, kun oli vaikeaa. Puolisokea naaras asteli pentujensa luokse ja nuolaisi jokaista osoittaaksen ylpeytensä. ”Teistä tulee upeita sotureita!”
”Minusta tulee hurja taistelija!” Ukkostassu julisti rintaansa röyhistäen ja irvisti sisaruksilleen leikkisästi. Pilkkutassu ulvahti leikkisästi ja loikkasi sisarensa kimppuun.
”Ukkostassu?” likaisenvalkoinen kolli naukaisi kysyvästi ja Ukkostassu jähmettyi niille sijoilleen. Tarinatassu siristi silmiään ja tajusi kollin olevan Katajataivas, Ukkostassun mestari. ”Tule.”
Ukkostassu pinkaisi mestarinsa perään ja asteli ylpeästi piikkihernetunnelista ulos. Tarinatassu kuvitteli, millaista leirin ulkopuolella oli. Siellä oli varmasti paljon puita ja paljon erilaisia eläimiä. Kaikista eniten Tarinatassu halusi nähdä järven jään.
”Tarinatassu”, Heinätähden ääni havahdutti Tarinatassun ajatuksistaan. ”Haluaisitko mennä käymään leirialueen läpi?”
”Tietysti!” Tarinatassu hihkaisi ja nousi neljälle käpälälle. Hänen toiveensa oli kuultu. ”Käymmenkö katsomassa järveä? Entä rajoja?” ”Jos haluat”, Heinätähti hymyili ja lähti johdattamaan oppilastaan ulos leiristä. Tarinatassun tassuja kipristeli. Hän pääsisi näkemään reviirin. Ja pian hän oppisi sen ulkoa ja voisi kävellä sen läpi vaikka silmät kiinni!
Luminen maisema kimalteli Tarinatassun edessä. Puut olivat kuurassa ja lumen pinnassa oli kymmenittäin tassunjälkiä. Ilmassa tuoksui niin paljon erilaisia hajuja, uusia ja vanhoja.
”Tuossa suunnassa on Varjoklaanin ja meidän rajamme”, Heinätähti kertoi ja katsoi oikealle, puiden siimekseen ja käänsi sitten katseensa vasemmalle. ”Ja tuolla taas on Tuuliklaanin ja meidän välinen raja.”
”Ooh”, Tarinatassu sai vastatuksi. Metsä oli hurjan iso! ”Käymmekö katsomassa toista? Vaikka Tuuliklaanin rajaa?”
”Toki”, Heinätähti nyökkäsi ja kiristi tahtia. He kulkivat puiden läpi ja pian saapuivat pienen kukkulan laelle. Tarinatassun suu avautui ja hän katseli lumoutuneena suurta jäätynyttä järveä. Se kimalsi ja hohti auringon valossa.
”Se on upea!” Tarinatassu henkäisi ja olisi voinut vannoa, että Heinätähti naurahti hennosti, mutta hyvällä tavalla.
”Jatketaan matkaa”, Heinätähti kehotti. ”Tuuliklaani on tässä suunnassa. Voimme merkitä rajan samalla.”
”Todellakin!” Tarinatassu hihkaisi ja seurasi mestariaan. Hän oli lumoutuneena koko matkan ja kuunteli mestariaan sivukorvalla ihaillessaan suuren reviirin maisemaa.
Ensimmäinen yö ilman emoa tuntua oudolta, mutta nukahtaminen yllättävän helppoa. Ajatuksia oli satoja ja mielikuvat leiristä olivat elävinä mielessä. Yöunet olivat levollisia, mutta oppilas nukkui katkonaisesti selittämättömästä syystä.
Tarinatassu jännittyi, kun kuuli sähinää ja raivokkaan huudon halkovan ilmaa. Oppilaat hänen ympärillään ryntäsivät ylös ja pesän ulkopuolelta alkoi kuulua raivokasta sähinää ja huutoa. Tarinatassu ryntäsi ulos pesästä ja henkäisi nähdessään täyden taistelun olevan käynnissä. Sirppikuu loisti taivaalla ja valaisi kissojen hohtavia turkkeja. Kauhu mylvi tuoreen oppilaan vatsassa. Kissoja oli niin paljon, melkein kaksi jokaista kohti. Hyökkääjät haisivat tuiki tuntemattomilta, eivät lainkaan tutuilta, eivät edes klaaneilta.
”Yönkajon lauma! Häipyisitte jo!” Tarinatassu tunnisti Valhetassun vihaisen ääneen läheltä. Yönkajon lauma, voi Tähtiklaanin tähden. Tarinatassu katseli ympärilleen hieman jo hätääntyen. Ei hän osannut taistella, ei hän edes pitänyt taistelemisesta. Pentutarhassa ollessaan hän vältteli sisarustensa kanssa tappelua ja hänestä nimitettiin oppilas juuri eilen!
”Pieni pentuko se yksin siinä?” ilkeä ääni sai Taivastassun jännittymään. Häntä kohti asteli mustavalkoinen kolli keltaiset silmät hohtaen uhkaavasti. Tarinapentu perääntyi hieman, kurtisti kulmiaan ja syöksyi kohti laumalaista, joka päästi yllättyneen ulvahduksen. Mustavalkoinen kolli tömähti lunta vasten ja yritti huitoa kynsillään klaanikissaa, mutta osumatta. Pimeydestä syöksyi Heinätähti ulvoen ja hän auttoi Tarinatassua pieksemään laumakissan pakoon. Tarinatassu ei ehtinyt edes kiittää, kun jo seuraava laumalainen syöksyi häntä kohti. Nyt pitäisi olla tarkkana. Laumalaisia oli aivan liikaa.
”Mene auttamaan Häivätassua!” Heinätähti kehotti ja syöksyi hyökkäävän kissan kimppuun sähisten. Tarinatassu etsi katseellaan mustavalkoista naarasta, mikä oli hyvin hankalaa tässä valossa ja mellakassa. Lopulta nuori kissa huomasi vanhemman oppilaan olevan alakynnessä ja Tarinatassu syöksyi apuun. Kaksi laumalaista oli Häivätassun kimpussa, mutta heti kun Taivastassu tuli apuun, he onnistuivat voittamaan laumalaiset. Tarinatassun valtasi kuitenkin järkytys, kun Häivätassu ei antanut toisen laumalaisen paeta vaan iski hampaansa tämän kurkkuun. Vihreäsilmäinen naaras kääntyi katsomaan Tarinatassua synkkä ilme kasvoillaan.
”Hän tappoi Aamutassun”, Häivätassu naukaisi ja syöksyi sitten toisen laumalaisen kimppuun. Tähänkö oltiin tultu? Pitäisikö heidän tappaa kaikki, jotka uhkasivat heidän klaanilaisiaan? Auttaisiko se mitään?
”Sinä!” äsken Häivätassun kimpussa ollut kolli syöksyi Taivastassun kimppuun. ”Tapoitte ystäväni!”
”Itse tapoitte meidän ystävämme!” Häivätassun ulvahdus halkoi ilmaa ja mustavalkoinen oppilas tönäisi laumakissan Tarinatassun kimpusta. Ja samassa Tarinatassu tunsi kivun kyljessään. Hän kimppuunsa oli hyökännyt jo seuraava kissa; tällä kertaa pieni ruskea kolli. Tarinatassu ärähti ja huitaisi kynsillään kollia naamaan, saaden kissan perääntymään sihisten. Kolli hieroi naamansa, joka alkoi värjäytyä verestä punaiseksi. Tarinatassu ei empinyt vaan loikkasi samantien kollin kimppuun, kaataen tämän maahan. Hän potki hurjasti takatassuillaan ja yritti iskeä niin paljon kuin pystyi, eihän hän muuta osannutkaan. Kolli ulvoi vihaisesti ja rimpuilim Tarinatassun otteessa, mutta valkea oppilas vain tiukensi otettaan.
Seuraavassa silmänräpäyksessä Tarinatassu oli itse maassa ja hänen kylkeäään painoivat voimakkaat käpälät. Tarinatassu kohtasi vihasta kipinöivät siniset silmät ja täysin mustan turkin. Kolli oli voimakas ja hän sihisi Tarinatassulle.
”Antakaa tämä paikka meille, niin säästämme henkenne!” kolli ulvoi vihaisena ja oli upottamassa kynsiään Tarinatassun nahkaan, kun musta kolli lensi hänen päältään. Sirppikynnen hopeanharmaa turkki kiilsi kuunvalossa ja hän iski Tarinatassun kimppuun hyökänneen kissan maata vasten ja sylki tämän päälle.
Yönkajon laumalainen oli kauhuissaan ja ulvaisi kivusta, kun Sirppikynsi alkoi raapia kollin vatsaa takajaloillaan. Tarinatassu nielaisi. Hänet oli pelastettu, mutta…
”Sirppikynsi varo!” Tarinatassu älähti äkkiä, kun huomasi suuren lollin harppovan kohti harmaata klaanikissaa. Sirppikynsi hätkähti ja väisti vihaisesti mylvivän kollin hyökkäyksen. Kolli ei kuitenkaan antanut periksi vaan ryntäsi Sirppikynnen perään, joka pakeni. Tarinatassu ärähti ja juoksi perään. Heidän pitäisi häätää nämä kissat pois.
Taistelu tuntui kestävän ikuisuuden. Laumalalsia oli niin paljon, mutta äärimmäisyyksiin menemisen avulla Myrskyklaani onnistui häätämään lauman pois. He joutuivat tappamaan niin monta kissaa ennen kuin lauma häipyi. Ja niin monta myrskyklaanilaistakin menetti henkensä Yönkajon lauman häikäilemättömässä hyökkäyksessä.
Tarinapentu nuoli kyljessään vuotavaa haavaa ja varoi astumasta yhdelle etutassuistaan, josta oli katkennut kynsi hyvin ikävästi. Leiri oli täynnä karvatuppoja, kuolleita kissoja, veriläiskiä ja surevia kissoja. Useita ruumiita lojui lympäri leiriä ja veren haju oli voimakas ja imi kaiken ympäriltään. Tarinatassu pysähtyi Tyrskytassun verisen ruumiin eteen ja kavahti tajutessaan kermanvalkoisen kollin olevan kuollut. Kollin silmät tuijottivat haaleina tyhjyyteen ja hänen ruumiinsa oli jäykistynyt. Oppilas, melkein soturi. Tyrskytassyn vierellä makasi iso ruskea kolli, Yönkajon laumalainen, jonka ruskea turkki oli täynnä tummia veritahroja.
Valkoinen turkki loisti harmaan ympäristön seasta ja herätti Tarinatassun huomion. Heinätähti asteli leirin poikki ja kyseli kissoiltaan, olivatko he kunnossa. Lopulta päällikkö saapui Tarinatassun luokse ja huokaisi väsyneenä. Tarinatassu nielaisi pelästyneen katseensa, kun huomasi mestarinsa turkissa haavoja ja kaulassa syvän haavan. Se oli vuorattu hämähäkinseittiin ja Susitassu juoksi kissojen luona aivan hätäpäissään yrttejä ja hämähäkinseittiä suussaan. Ei parantajaoppilas tietenkään hätäänsä näyttänyt selkeästi, mutta hänen haparoivat liikkeensä ja vilkuili kaikkiin loukkaantuneisiin kissoihin kertoi enemmän kuin tarpeeksi.
”Tarinatassu”, Heinätähti naukaisi käheästi ja Tarinatassu vilkaisi mestariaan. Siniset silmät punottivat, eivätkä vain kivusta. Tarinatassu tunsi surun katseen.
”Heinätähti, oletko kunnossa?” Tarinatassu kysyi ja vilkaisi Heinätähden kaulassa olevaa peitettyä haavaa.
”Haava se vain on”, Heinätähti huokaisi päätään pudistellen rauhoittaakseen nuoren oppilaan ja vilkaisi ympärilleen haikeana. Naaraan katse pysähtyi yhden ruumiin kohdalle hieman pidemmäksi aikaa. Tarinatassu seurasi päällikön katsetta ja nielaisi järkytyksensä, kun tajusi Heinätähden tyttären elottoman ruumiin muutaman ketunmitan päässä.
Tarinatassu veti syvään henkeä eikä sanonut mitään. Hänen tulisi rauhoittua. Taistelut ja tappiot kuuluivat soturinelämään. Mutta ei tällaista! Tämä oli kaaoottista ja murhaa. Miksi kissoja pitäisi kuolla näin paljon?
”Tarinatassu, kävisitkö Susitassun luona näyttämässä vammojasi?” päällikkö ehdotti sitten ja väläytti oppilaalleen hymyn. Kannustavan hymyn.
”Menen, kun hän on saanut vakavimmin loukkaantuneet hoidettua”, Tarinatassu naukaisi jämäkästi ja sai Heintähden naurahtamaan. Päällikön sinisissä silmissä välähti muisto, jonka Tarinatassun lause oli herättänyt. Läikikäs oppilas siristi silmiään ja yritti miettiä, mitä päällikkö muisteli. Sen täytyi olla tärkeä muisto.
Tarinatassu hätkähti, kun huomasi Valhetassun lähestyvän kaksikkoa. Kollin oranssit silmät välähtivät, kun Tarinatassun ja hänen katseensa kohtasivat.
”Ah, Valhetassu”, Heinätähti nyökkäsi valkomustalle oppilaalle. Hänen äänensä oli nyt paljon virallisempi. ”Kuinka jaksat?”
”Hyvin, Heinätähti”, kolli naukaisi ja vilkaisi Tyrskytassun ruumista. Kollin ilme ei värähtänyt, mutta hänen häntänsä nytkähti hermostuneesti. Kukaan ei pitänyt tästä. Turhia kuolemia ja miksi? Jotta yksi typerä lauma saisi ajettua klaanit pois? Turha toivo.
”Hyvä kuulla”, Heinätähti huokaisi ja Tarinatassu heräsi taas ajatuksistaan. ”Kiitos, Valhetassu.”
”Se oli silkkaa tuuria, Heinätähti”, Valhetassu naukaisi lapojaan kohauttaen, mutta kollin silmissä oli ylpeyden pilke. Tarinatassu kallisti päätään.
”Kiitos mistä?” naaras kysyi ja nilkutti hieman lähemmäs. Valhetassun hännänpää nykäisi. Hän salasi jotakin, mutta vaikka Tarinatassu oli utelias, hän ei viitsinyt kysyä eikä udella, varsinkaan, kun päällikkö oli läsnä ja Valhetassu näytti kovin vaivaantuneelta.
”Valhetassu oli onneksemme hereillä, kun kuuli lähestyvän hyökkäyksen”, päällikkö kertoi kääntäen katseensa oppilaaseensa. ”Oli se sitten tuuria tai ei, osasit toimia paineen alla hyvin ja hälyttää minut apuun etkä sivuuttanut sitä unen tai muiden metsäneläinten ääniksi.”
”Ai!” Tarinatassun korvat heilahtivat ja hän katsahti Valhetassua, joka hymyili vaivalloisesti. ”Onko sinulla vaikeuksia nukkua?”
Valhetassun silmät nauliintuivat kiinni Tarinatassuun ja kollin kynnet koukistuivat lumeen. Oppilas ei sanonut mitään eikä varmasti olisikaan sanonut, mutta hiljaisuuden varmisti Susitassu, joka tuli kolmikon luokse. Hän oli kireä ja hänen suuret siniset silmänsä olivat väsyneet. Oli varmasti rankkaa hoitaa parantajan tehtävät yksin, varsinkin, kun kolli oli vasta oppilas. Ja varsinkin nyt, kun kissoilla oli paljon vammoja oli ja kaiken kukkuraksi oli vielä lehtikato, pakkasta ja tolkuttomasti lunta.
”Ah, te olettekin viimeiset”, Susitassu huokaisi tyytyväisenä. Hän vilkaisi Valhetassua, joka pudisti päätään parantajalle.
”Minulla ei ole syviä vammoja”, kolli naukaisi ja vilkaisi sitten Tarinatassua. Susitassu nyökkäsi, silmäillen nopeasti Valhetassun varmistaakseen ettei kolli vain huijannut ennen kuin siirtyi hoitamaan Tarinatassua. Muutamaa yrttiä kyljen haavoille ja sitten hämhäkinseittiä. Sama juttu tassuun, juuri sen kynnen kohdalle, joka oli katkennut hyvin pitkältä. Kipu hellitti mukavasti ja tuntui heti paljon paremmalta. Tarinatassusta oli ihmeellistä, miten parantajat osasivat niin paljon yrteistä ja hoitamisesta. JA vielä yhteys Tähtiklaaniin, se vasta olikin huippua. Saadapa ennustuksia, jutella kuolleille ja tietää asioista, mistä tavalliset soturit eivät tienneet!
”Mikä on tilanne, Susitassu?” Heinätähti kysyi sitten parantajaoppilaalta, herättäen Tarinatassun toistamiseen syvältä ajatuksistaan. ”Kuinka monta loukkaantunutta? Ja kuinka vakavia vammoja?”
Susitassu epäröi hetken ennen kuin avasi suunsa: ”Menetimme monta soturia ja oppilasta.”
Tarinatassu vilkaisi Valhetassua, joka kuunteli keskustelua kulmiaan kurtistaen. Montako kuolluta? Ei kai Tarinatassun perhe ollut mukana kuolleissa? Tarinatassu vilkuili hermostuneena ympärilleen. Miksei hän ollut aikaisemmin ajatellutkaan perhettään?
”Pysy paikoillasi, Tarinatassu”, Susitassu murahti terävästi. ”Minun täytyy laittaa hämähäkinseittiä enemmän, ettei haavasi aukea!”
”Anteeksi”, Tarinatassu nielaisi, mutta yritti yhä löytää sisaruksiaan. Ja emoaan. Hän ei nähnyt vilaustakaan sisarustensa turkeista aukiolla olevien kissojen seassa. Ovatkohan he kuolleet ja lojuvat jossain lumikasojen takan?
”Tuhkamyrsky, Lehmussydän, Tiikeritassu ja Kuukynsi saivat pahimmat vammat, joten pidän heidät poissa soturintehtävistä jonkin aikaa”, Susitassu kertoi rauhallisesti. ”Toivoisin myös, että Iltataival ei tekisi mitään liian rajua. Myös Hohtokäpälä saa luvan ottaa rauhallisemmin, etteivät heidän haavansa pahene.”
”Selvä”, Heinätähti nyökkäsi ja katseli leiriään, joka oli täynnä kuolemaa. Naaras oli selvästi jännittynyt ja vihainen, niin olivat varmasti kaikki muutkin. Valhetassu oli kadonnut ja se johtui varmasti hänen isästään Hohtokäpälästä. Tarinatassu oli helpottunut, että hänen perheensä ei ollut mukana vakavimmin loukkaantuneissa, mutta se ei sulkenut pois kuolleita.
”Oletko jo katsonut, ketkä kaikki ovat siirtyneet Tähtiklaaniin?” Heinätähti kysyi sitten ja nuo sanat saivat Tarinatassun hätkähtämään. Päällikkö vilkaisi oppilastaan lempeästi. ”Tarinatassu, voit etsiä perheesi. En halua, että kuulet vielä kuolonuhreja.”
”S-selvä”, Tarinatassu nyökkäsi silmiään räpäyttäen ja lähtin kulkeman pitkin leiriä. Oppilas pujotteli ruumiiden yli ja maassa surevien kissojen ohitse etsien perheenjäseniään. Etsijätassu juoksi Tarinatassua vastaan ja he kehräsivät iloisina.
”Tarinatassu!” Ukkostassu hihkaisi ja kipitti kierosilmäisen sisarensa luokse. Perässä tulivat Pilkkutassu ja Tihkutassu, joka näytti kovin eksyneeltä. Harmaa kolli vilkuili ympärilleen ja ei edes rohjennut tervehtiä Tarinatassua.
”Isäsi on tuolla, Tihkutassu”, Ukkostassu osoitti hännällään kojti Suurtasannetta, jonka juurella kyyhötti mustavalkoinen kissapariskunta ja kolme oppilasta. Harmaa kolli huokaisi helpottuneena ja asteli perheensä luokse silmät tuikkien.
”Missä emo on?” Tarinatassu kysyi ja vilkuili ympärilleen. Kauhukuvat alkoivat taas ilmestyä ja hän alkoi jo pelätä pahinta. Hän saattoi jo nähdä emonsa velton, jäykistyneen ruumiin…
”Olette kaikki kunnossa!” Täplätuulen ihanan tuttu ääni sai nelikon huokaisemaan yhteen ääneen. Heidän emonsa asteli pentujensa luokse hymyillen helpottuneena.
”Se Yönkajon lauma saa kyllä kärsiä!” Ukkostassu ärisi ja kynsi jäätynyttä maata kimpaantuneena.
”No, no”, Täplätuuli rauhoitteli. ”Sille tulee aikansa. Nyt klaanin on tärkeää levätä ja kerätä voimiaan seuraava koitosta varten. Olemme kärsineet jo tarpeeksi.”
”Oletko sinä kunnossa?” Tarinatassu kysyi emoltaan ja kalisti päätään. Täplätuulella oli muutama hämähäkinseitti selässä ja kyljissä, mutta muuten naaras näytti hyvinvoivalta. Täplätuulen häntäkin oli parantunut lähes kokonaan.
”Voin oikein hyvin, Tarinatassu”, Täplätuuli hymyili tuttua hymyään, sitä rauhoittavaa hymyä, joka kertoi, että kaikki oli hyvin. ”Teillä oli ainakin jännä ensimmäinen yö oppilaina, en olisi kyllä tällaista teille toivonut.”
”Me ollaan niin kokemattomia!” Etsijätassu myönsi ja katsoi emoaan suurin silmin. ”Onneksi teille kellekään ei käynyt pahasti.”
”Niinpä”, Pilkkutassu nyökkäsi. ”Minä autoin vähän Susitassua aikaisemmin, kun hän yritti rauhoitella Okakynttä.”
”Ai?” Tarinatassu katsahti veljeään kiinnostuneena. ”Miksi?”
”Kultahalla kuoli”, Täplätuuli naukaisi hiljaa ennen kuin Pilkkutassu ehti vastata. Etsijätassu hätkähti säikähtäneenä ja Tarinatassun silmät levisivät. Kultahallako kuollut? Voi ei! Ja hänellä oli vielä pentujakin! ”Voi kamala!” Ukkostassu luimisti korviaan ja vilkaisi ympärilleen, innostuen. ”Katsokaa, Heinätähti nousee Suurtasanteelle!” ”Tulkaa, emnnään kuuntelemaan!” Pilkkutassu hoputti ja pinkaisi juoksuun. Täplätuuli silitti hännällään Etsijätassun ja Tarinatassun päälakia ja johdatti molemmat Suurtasanteen juurelle. Tuttu ja turvallinen emo ja sisarukset rauhoittivat Tarinatssua.
”Tulkoon jokainen kissa kuulemaan!” Heinätähti kutsui käheästi. Hänen valkoinen turkkinsa oli sekainen ja muutama veriroiske oli vieläkin tarrautuneena hänen turkkiinsa.
Kissat laahustivat apeina ja uupuneina taistelusta Suurtasanteen lähelle kuulemaan päällikköään, jonka siniset silmät kipinöivät vihasta. Naaras onnistui kuitenkin rauhoittamaan äänensä.
”Jouduimme kavalan yllätyshyökkäyksen kohteeksi”, Heinätähti murahti käheästi ja selvitti kurkkuaan. ”Ja koimme vakavia tappioita Yönkajon lauman takia, sellaisia, joita emme olisi koskaan halunneet käyvän. Menetimme useita sotureita, klaaninvanhimpia ja oppilaita.”
Muutama vihainen sihahdus kuului uupuneiden kissojen joukosta, mutta se jäi siihen. Monet olivat niin lamaantuneita ja vihaisia, että eivät tienneet mitä tehdä. Eivät he voisi hyökätä, Yönkajon laumalla oli paljon enemmän kissoja kuin heillä oli!
”Menetimme Aamutassun, Tyrskytassun, Ruusutassun, Pellavatassun, Valkosiiven, Koivuruskan, Saarnihännän, Kultahallan, Ratamohännän, Pilvihännän, Saniaisturkin, Myrskysiiven ja Puoliviiksen sekä Hämypennun”, Heinätähti luetteli ja Tarinatassun valtasi järkytys. Niin paljon kuolonuhreja ja surevia kissoja. Ei näin voinut käydä! Tarinatassun hännänpää nyki ja häb mietti, miten Yönkajon lauma oli toiminut. Sitten hän muisti.
Ne taisteluliikkeet eivät olleet ,mitään erikoisia, mutta kissoja oli aina useampi. Ketään ei koskaan jätetty yksin. Klaanikissat olivat tpottuneet taistelemaan yksin ja auttamaan tarpeen tullen ,mutta koska Yönkajon laumalaisia oli niin paljon, he pystyivät hyökkäämään pareissa.
”Tarinatassu?” Etsijätassu kuiskasi. ”Onko kaikki hyvin? Näytät jotenkin vihaiselta?” ”Jo-joo”, Tarinatassu hätkähti ajatuksistaan. ”Suren vain.”
”Me kaikki suremme”, Täplätuuli nyökkäsi pennuilleen ja katsahti sitten Heinätähteä. ”Kuunnelkaa nyt.”
”Jonakin päivänä me häädämme sen lauman ja saamme taas pitää järven itsellämme”, Heinätähti julisti itsevarmasti. ”ME tarvitsemme vain suunnitelman ja jonakin päivänä lauma ajetaan pois ja saamme Tähtiklaanin meille suoman, ja meidän esi-isiemme meille lunastaman alueen takaisin klaanien täyteen haltuun!” Myrskyklaanin kissat hurrasivat ja nyökkäilivät. He haluaisivat saada kotinsa takaisin. He haluaisivat kaikki kokea olevansa turvassa omassa kodissaan.
”Mutta nyt”, Heintähti jatkoi ja silmäili klaanilaisiaan. ”Jokainen lepää ja vakavasti loukkaantuneet varsinkin. Emme halua joutua toisen hyökkäyksen alle toipilaina. Ja se, joka uhmaa tätä käskyä, joutuu unohtamaan soturintehtävänsä kuun ajaksi. Susitassu kertoo teille jokaiselle teidän kuntonne ja sen mukaan te myös toimitte!”
Muutama närkästynyt naukaisu kuului, mutta jokainen hyväksyi päällikkönsä sanat. Täplätuuli vilkaisi Tarinatassua miettien, mutta ei sanonut mitään. Täplikäs oppilas oli kysymässä emoltaan, miksi hänellä oli ollut niin outo ilme, mutta hänen emonsa patisti sitten pentunsa mukisematta Susitassun puheille.
”Ah”, Susitassu nyökkäsi nähdessään Tarinatassun ja tämän perheen lähestyvän. ”Teillä kaikilla on onneksi kovin mitättömät vammat, joten voitte jatkaa ihan normaaliin tapaan. Kuitenkin rauhallisesti. Tulkaa jokainen huomenna uudestaan, vaihdetaan seitit.”
”Kiitos, Susitassu”, Täplätuuli nyökkäsi ja kääntyi sitten ympäri. Tarinatassu seurasi katseellaan emonsa menoa ja tämä suuntasi muiden luokse, joille oli todettu, että he saisivat jatkaa lähes normaalisti.
”Menevätköhän he metsästämään?” Pilkkutassu pohti ja nuolaisi huuliaan. ”Minulla on ainakin nälkä.”
”Eivät”, Valhetassun yllättävä puhe sai Ukkostassun sähähtämään varoittavasti, mutta vanhempi oppilas ei välittänyt harmaavalkoisesta naaraasta. ”He menevät kaivamaan hautapaikat.”
”Ai”, Pilkkutassu kuiskasi hiljaa ja katsoi, kuinka Täplätuuli neljän muun kanssa suuntasi ulos leiristä.
”Metsästyspartio lähtee heidän jälkeensä”, Valhetassu selitti.
”Mistä sinä sen tiedät?” Tarinatassu kysyi kiinnostuneena.
”He katselivat kuolleita kissoja ja puhuivat synkän näköisinä”, Valhetassu kertoi ja katsoi Tarinatassua suoraan silmiin. ”Timalisydän kerää tuolla noin metsästypartiota hakemaan paljon riistaa kaikille.”
Tarinatassu kääntyi sillä silmänräpäyksellä ympäri ja huomasi harmaan naaraan Suurtasanteen juurella. Hänen seurassaan oli Ilvestassu ja Kettutassu ja muitakin kissoja alkoi valua hänen luokseen.
”Minäkin haluan auttaa saalistamaan!” Ukkostassu ilmoitti, mutta Etsijätassu pysäytti harmaan sisarensa.
”Sinä vain häiritsisit heitä. Ei kukaan meistä ostaa metsästää”, Etsijätassu naukaisi ja Ukkostassu huokaisten istui alas ja jäi katsomaan metsästyspartion lähtöä.
”Hei! Katsokaa! Tuulihäntä!” Tarinatassu hihkaisi nähdessään valkoisen, kauniin naaraan, heidän vanhemman sisarensa tulevan ulos parantajan pesästä. Hänen turkissaan oli muutama haava, mutta ei mitään vakavaa.
”Tuulihäntä! Hei!” Pilkkutassu huusi heidän isosiskonsa nimeä, joka kulmiaan kurtistaen kääntyi katsomaan oppilaita. Hän osoitti hännällään kohti yhtä puuta, jossa kimalsi jääpuikko.
”Mihin hän tuota tarvitsee?” Ukkostassu ihmetteli ja Tarinatassukin kiinnostui. Tuulihäntä loikkasi komeasti ja sai jääpuikon tipahtamaan. Se ei särkynyt, sillä valkea naaras sai sen kiinni tassuillaan.
”Hei, Tuulihäntä!” Tarinatassu jolkotti valkoisen naaraan luokse. ”Mihin sinä tuota tarvitset?”
Tuulihäntä osoitti parantajan pesää ja asteli sitten eteenpäin. Tarinatassu heilautti korviaan hämmentyneenä ja seurasi sitten sisartaan.
Pesässä oli monta kissaa, Tiikeritassu nukkui ja Lehmussydän makasi irvistellen sammalpedillään. Tuulihäntä asteli kollin luokse ja laski jääpuikon kollin selän päälle. Kollin ilme muuttui helpottuneeksi.
”Aivan”, Tarinatassu kehräsi. Tuulihäntä auttoi. ”Tarinatassu, voisitko hilata itsesi ulos?” Susitassun kireä ääni sai Tarinatassun kavahtamaan taaksepäin. Mustaläikällinen kolli tuijotti vihaisesti Tarinatassua ja irvisti varoittavasti. ”Täällä on jo ihan tarpeeksi kissoja nytkin ja sinä olet ihan kunnossa.”
”Aivan, anteeksi!” Tarinatassu naukaisi nopeasti ja pujahti sitten ulos Susitassun pesästä.
Heti pesästä ulos päästyään Tarinatassu kompastui kuolleen kissaan ruumiiseen ja lensi päistikkaa lumeen. Hän sylki lunta suustaan ja kompuroi pystyyn, vilkaisten takanaan retkottavan kissan ruumista. Hän perääntyi ja nyrpisti kauhuissaan nenäänsä.
Yönkajon laumalainen, jonka silmät olivat puhjenneet ja vatsa revitty auki. Kuka tällaista tekisi? Ei kai kukaan myrskyklaanilaisista tuollaiseen kykenisi? Tämä oli aivan liian radikaalia. Mutta kuka muukaan se voisi olla? Eiväthän Yönkajon laumailaiset omiaan tappaisi, ja vieläpä näin. Jääsielu asteli hieman kauempana ja tuijotti Tarinatassua ilmeettömästi. Se katse sai oppilaan värisemään. Luuliko naaras, että Tarinatassu olisi tämän tehnyt? Ei kai sentään.
”Tarinatassu!” Täplätuulen ääni helpotti ja täplikäs oppilas loikki emonsa luokse kauas kuolleestaa laumalaisesta. Emon lämmin turkki ja tarina kahdesta kissasta helpotti hänen oloaan. Miksi pitäisi tehdä tällaista raakuutta? Eikö voitaisi vain sopia ja elää rauhassa?