Ikitassu kuuli ääniä ympäriltään. Innokkaita ja vihaisia ääniä. Naaras avasi silmänsä hitaasti. Aluksi kaikki oli sumeaa, mutta pikku hiljaa kaikki alkoi näkyä selvemmin. Hänen ympärillään oli outo kehikko ja kehikon ympärillä oli täysin valkoinen huone. Huoneessa oli muitakin kehikkoja, joissa oli eri eläimiä. Muutama jänis ja orava hieman kauempana katsoivat petoeläimiä kauhuissaan täristen. Vaikka Ikijää olikin ollut syömättä auringonkierron, häntä ällötti edes ruoan ajatteleminen. Yhdessä kehikossa oli koira, joka katsoi ruskeat silmät kiiluen Ikitassua. Ikitassu kavahti taaksepäin ja henkäisi. Koira ei kuitenkaan näyttänyt uhkaavalta vaan pikemmin huolestuneelta ja lempeältä. Ikitassu katsahti oikealla puolellaan olevaan kehikkoon ja huomasi valkoisen ja oranssin kirjavan naaraskissan. Kissa katsoi punaisilla silmillään suoraan Ikitassua ja irvisti. Kissalla oli ikävä haava huulessaan, joka luultavasti jatkui sisälle suuhun. Ikitassu päästi vinkaisun. Hän vilkaisi vasemmalle puolelleen. Siinäkin istui kissa, arpinen kissa. Tämä kissa oli kolli. Kolli oli ruskea, hänellä oli outoja raitoja tassuissaan ja ruskeankirjava maski naamassaan. Kollin vasen silmä oli sininen ja oikea vihreä hänen vilkaistessaan Ikitassua. Ikitassu huomasi vasta sitten, että hänen kaulassaan oli jotakin. Kaikilla muillakin eläimillä oli panta kaulassaan. "Katso tuota raukkaa! Vasta pentu!" Vihreä, isonokkainen lintu rääkäisi. Ikitassu vilkaisi korvat luimussa lintua. "Eversti, pelotat pikkuista! Ei hätää, emme tee pahaa," naaraskissa naukaisi. "Hiljaisuutta, kiitos!" Sisään astui kissa, jonka turkissa oli vaikka mitä väriä. Naaras oli kirjavin kissa, minkä Ikitassu oli koskaan nähnyt. "Hei, Timali," oranssivalkoinen naaras naukaisi ja hymähti. "Uusi tulokas on näemmä herännyt!" Saapunut naaras naurahti ivallisesti. Ikitassu nielaisi. "Missä minä olen?" Ikitassu kysyi leuka väpättäen. Eläimistä huokui pelko ja tuska. "PAH! Pentu tahtoo tietää, missä on!" Vihreä lintu rääkäisi ja tukki nokkansa jalallaan Timalin sähähtäessä. "Voitteko päästää minut menemään? Klaanini ja emoni ovat varmasti huolissaan minusta..." Ikitassu jatkoi. "Kuule pentu pieni," Timali hyppäsi Ikitassun kehikon eteen: "Täältä pääsee ulos vain kuolleena. Toivottavasti hyvästelit emosi!" Kirjava naaras nauroi hysteerisesti ja loikkasi alas tasolta, jossa Ikitassun häkki oli. Timali pujahti ulos ovesta josta oli tullut ja se sulkeutui hänen perässään nopeasti. Ikitassu vinkaisi ja vilkaisi ruokaa, joka hänen edessään oli jonkinlaisessa kupissa. *Kotikisujen ruokaa, yök!* "Vastatkaa nyt pennun kysymykseen!" Ruskea kolli hänen vasemmalla puolellaan murahti ja käänsi selkänsä kaikille. "Ehkä olisi parempi kysyä, mikä sinun nimesi on, pikkuinen?" Oranssivalkoinen naaras kysyi ja kääntyi mustavalkoista Myrskyklaanin oppilasta kohti. "Ikitassu... Sinuna?" Ikitassu naukaisi lyhyesti. Naaras sulki punaiset silmänsä ja avasi ne naukaisten: "Nimeni on Laulu." Ikitassu nyökkäsi ja huokaisi. Panta tuntui epämukavalta ja inhottavalta. Hän koetti kynsillään irrottaa sen kaulastaan. "Seis! Älä tee noin, tai hälytys alkaa soimaan ja Timali tulee takaisin pystykulkijan kanssa!" Laulu kiljahti. Ikitassu luimisti korviaan ja huokaisi: "Voisitko kertoa, missä olen?" "Kuten haluat. Olemme kaikki pystykulkijoiden kuulemma kielletyssä laboratoriossa eli siis tutkimuksissa. He tutkivat meitä piikeillä ja sen sellaisilla hirveillä asioilla, jotka satuttavat meitä - katso nyt tuotakin koira tuolla nurkassa." Laulu naukaisi ja osoitti rähjäisellä hännällään mustaa koiraa, jonka silmiä ei enää edes ollut ja kieli oli leikattu poikki. Koiralla ei ollut myöskään takajalkoja. Ikitassu värähti ja vilkaisi Laulua. "Pystykulkijat täällä eivät saisi tehdä näin, mutta tekevät sitä salaa hyviltä pystykulkijoilta. Minulle kokeiltiin montaa eri asiaa, siitä punaiset silmänikin johtuvat. Voih, silmäni olivat ennen kauniit siniset, mutta nyt ne ovat punaiset!" Laulu käänsi katseensa käpäliinsä ja huokaisi surullisena. Ikitassua alkoi pelottamaan ja puistatti. Hän päätti koettaa nukkua ja vain toivoa parasta. Seuraavana aamuna omaksi ihmekseen Ikitassu oli saanut nukuttua. Naaras kuuli kaksijalkojen puhetta ja valitusta. Hetkessä Timali astui taas sisään huoneeseen ja käveli suoraan Ikitassun luokse. "Arvaas, kuka pääse ensimmäisiin toimenpiteisiinsä?" Timali naukaisi ilkeästi ja seuraavaksi kaksijalka valkoisessa puvussa asteli Ikitassun häkin luokse. Hän avasi sen ja nosti rimpuilevan Ikitassun suuriin käsiinsä. Ikitassu pyristeli ja sähisi kynsien kaksijalkaa, mutta turhaan. Ikitassu tunti nopean kivun niskassaan ja sitten kaikki pimeni.
Ikitassu heräsi seuraavan kerran valkealta tasolta. Sen ympärillä oli teräviä pitkiä ohuen oksan näköisiä piikkejä ja erilaisia hieman kynsiä muistuttavia esineitä. Ikitassu vinkaisi. Kaksijalka käänsi katseensa Ikitassuun. Karvattomalla kaksijalkaisella otuksella ei ollut enää suuta eikä nenää. Niiden paikalla oli outo lehti eikä kaksijalan päälakeakaan enää näkynyt. Ikitassu niiskaisi ja vinkaisi uudestaan. Kaksijalka puhui hänelle jotakin, mutta Ikitassu ei kuunnellut eikä uskonut ymmärtävänsä kaksijalan puheesta mitään. Kaksijalka otti käsiinsä suuren rosoisen, kynttä muistuttavan esineen ja lähestyi sillä Ikitassun korvaa. Ikitassu sulki silmänsä ja odotti viiltävää kipua, mutta samalla hetkellä huoneeseen ryntäsi kaksijalan pentu joka kiljui kyyneleet silmissään täysikäiselle kaksijalalle jotakin. Ikitassu katsoi peloissaan kahden kaksijalan huutoa toisilleen. Hetkessä aikuinen kaksijalka näytti kauhistuneelta ja yritti napata nuorta kaksijalkaa käpäliinsä, mutta pentu oli ketterä. Nuoren kaksijalan käsissä oli jokin kivi, jota aikuinen koetti saada pennultaan. Lopulta kumpikin katosi huoneesta ja kiljunta yltyi. Kului monta silmänräpäystä, kunnes aikuinen ryntäsi takaisin huoneeseen, jossa Ikitassu oli. Kaksijalka näytti hätääntyneeltä ja hänestä uhkui pelko ja kireys. Hän nappaili teräviä esineitään, mutta seuraavaksi huoneeseen tulvi kymmeniä sinipukuisia kaksijalkoja, jotka veivät pelottavan kaksijalan mukanaan. Hänet pelastanut kaksijalan pentu otti hänet syliinsä ja kantoi pois huoneesta. Hänen sylissään oli toinenkin kissanpentu, jota ei aikaisemmin ollut huomannut muiden eläinten keskuudessa. Pentu käänsi katseensa Ikitassuun ja hymyili. "Kiitos... pelastimme kaikki!" Naaraspentu naukaisi ja sulki siniset silmänsä. Ikitassu katsoi hämillään ikäistään kissaa, mutta tiesi olevansa turvassa, joten sulki myös silmänsä aivan kuten toinenkin kissa oli tehnyt. Seuraavan kerran Ikitassu heräsi ilman pantaa erikoisen hajuisessa kaksijalan pesässä. Talossa oli paljon eri eläimiä, ja vieläpä lähes kaikki sieltä aikaisemmasta tutkimustalosta. Musta koiraa eikä vihreää lintua tai oravia tai jäniksiä näkynyt. Ruskea kissa näytti tekevän lähtöä. Vanha kaksijalka asteli kohti Ikitassua ja hänen vieressään istuvaa Laulua. Laulu kehräsi ja antoi kaksijalan silittää itseään. Ikitassu sähähti kaksijalan lähestyessä kädellään häntä. "Hän on kiltti, usko pois. Hän auttaa loukkaantuneita eläimiä ja nälkiintyneitä. Minun omistajani tulee pian hakemaan minut! Olen niin innoissani! En ole nähnyt heitä moneen kuuhun!" Laulu hihkui. "Olen klaanikissa, en pidä kaksijaloista. En tahdo kotikisuksi!" Ikitassu murahti. "Hän vain auttaa sinua väliaikaisesti, ei sinusta kotikisua tule, ellet väkisin halua niin. Epäilen vain, ettet koskaan näe perhettäsi enää," Laulu naukaisi ja heilautti häntäänsä. "Kuinka niin?" Ikitassu kysyi ja siristi silmiään. "Me kyllä tiedämme klaanikissat, mutta he ovat todella kaukana täältä eikä kukaan tiedä suuntaa sinne!" Laulu henkäisi dramaattisesti ja naurahti. Ikitassu nielaisi. Eikö hän enää koskaan näkisi emoaan tai veljeään? Tai ystäviään tai muutakaan perhettään? Eikä koskaan tuntisi sitä iloa, jonka koki Myrskyklaanin riveissä? Ikitassu niiskahti ja laski päänsä käpäliensä päälle. Laulu päästi innokkaan hihkaisun ja ryntäsi suurelle ovelle. Kaksijalka avasi sen. Oven takana seisoi kaksijalan pentu ja hänen vanhempansa. Pentu itki ja halasi Laulua. Ikitassun suu loksahti auki. Hän ei ollut koskaan kuvitellut, että kaksijalat oikeasti välittäisivät lemmikeistään, mutta tulipa nyt todistettua hänen väärä ajattelunsa. Samalla sisään pujahti mustavalkea, solakka kolli. Kollin siniset, varautuneet silmät hehkuivat varoittavasti, kun hän asteli eläinten välistä pehmeälle pedille, jossa Ikitassu istui. "Hän on taas täällä!" Yksisilmäinen kissa naukaisi innoissaan, mutta kääntyi sitten tulosuuntaansa välipitämättömästi. Hän oli odottanut jotakuta toista ja luullut tullutta kissaa häneksi. "Mitä uutta?" Eräs kissa kysyi ja katsoi terävillä keltaisilla silmillään tullutta kollia. "Eipä mitään ihmeellistä," kolli naukaisi ja vilkaisi häntä tuijottavaa Ikitassua. Ikitassu käänsi katseensa nopeasti ja loikkasi alas sohvalta huokaisten. Hän asteli läpinäkyvän esteen luokse ja huokaisi uudestaan. Hän raapi estettä, jota vasten sadepisarat valuivat. "Olet näemmä uusi täällä," tullut kissa naukaisi hieman välinpitämättömästi Ikitassun takaata. Ikitassu käänsi mintun vihreät silmänsä ja tuijotti syvälle kollin silmiin. "Kyllä vain, vaikken haluaisi olla täällä... Olet ollut näemmä täällä ennenkin. Minkälaista täällä on? Ja minkälaista ulkona on?" Ikitassu kysyi, mutta pysyi kaikesta huolimatta ikkunan luona. *Hmph, vai että ikkuna. Kaksijalkojen typeriä juttuja taas!*