Hallatähti juoksi pitkä, valkea turkki hulmuten vauhdin huumassa. Hänen askeleensa tömisivät kosteaa maata vasten. Kauhistunut ja vihainen Iltatassu oli rynnännyt häntä vastaan, kun hän oli ollut metsästämässä. Oppilas oli hädin tuskin kyennyt edes hengittämään saati sitten kertomaan, mistä oli tulossa ja mitä oli tapahtunut. Iltatassun sanoista Hallatähti oli kuitenkin kyennyt erottamaan sanat taistelu, tunkeilijat ja Unilaulu ja Vinhaviiksi alakynnessä. Sen enempää ajattelematta hän oli käskenyt oppilaan leiriin hakemaan apujoukkoja ja lähtenyt itse tukemaan klaanitovereitaan järvelle. Saapuessaan järven vieressä olevan nummen päälle Hallatähti huomasi kolme klaaniinsa kuulumatonta kissaa, luultavasti kulkukissoja, ja kaksi oman klaaninsa kissaa, Unilaulun ja Vinhaviiksen, vanhan, osittain veden alla olevan puolisillan päällä. Viha kumpusi syvältä päällikön kurkusta ja hän päästi ilmoille vihaisen taisteluhuutonsa. Märkä harmaavalkoinen naaras Unilaulu käänsi katseensa päällikköönsä iloisena kun taas hänen vierellään oleva tabbykuviollinen kulkukissa näytti vajoavan syvälle pelon uumeniin. Hallatähti irvisti ja syöksyi kohti puolisiltaa, jolla kissat keikkuivat hälyttävästi. Silta näytti kovin epävakaalta, joten nyt pitäisi olla viisas, ettei kukaan joutuisi enää veteen. Hallatähti pysähtyi aivan puolisillan tuntumaan ja silmäili vastustajiaan ja klaanitovereitaan. Ensimmäisenä silmään pisti Unilaulun häntä, josta tihkui verta ja sitten Vinhaviiksen muutamat verta tihkuvat haavat kyljissä. Vihollisilla oli myös muutamia ikävän näköisiä haavoja, mutta ne eivät kiinnostaneet Hallatähteä nyt yhtä paljon. Kaikki näyttivät uupuneilta ja turkit tihkuivat veren lisäksi myös paljon vettä. Musta naaras katsoi olkansa yli Hallatähteä hännänpää nykien, Hallatähti ryhdisti asentonsa ja pörhisti tuuheaa turkkiaan entisestään vihollisten vihaisten katseiden alla. Hän oli aika varmasti koko metsän suurin kissa ja useimmat perääntyivät hänet nähdessään. Sisimmältään Hallatähti oli kuitenkin todella lempeä, vaikka saattoikin näyttää pelottavalta ja uhkaavalta kokonsa ja sitö vielä entisestään korostavan pitkän turkkinsa takia. Kulmiaan kurtistaen hän astui lähemmäs hyökkääjiä kohti. Hän oli tarpeen vaatiessa myös julma ja juuri nyt sitä tarvittiin. ”Poistukaa Taivasklaanin reviiriltä!” Hallatähti murahti varoittavasti ja keltaiset silmät välähtäen. Musta naaras kääntyi nyt kokonaan ympäri ja kohtasi Hallatähden keltaiset silmät omillaan. ”Sinä et määräile meitä, me kuljemme missä tahdomme,” musta naaras sihisi uhmakkaasti. ”Te ’klaani’kissat kuvittelette, että voitte ottaa minkä tahansa alueen itsellenne ja kieltää muilta sen käyttämisen.” Naaras vaikutti pelottomalta, mutta hänen silmissä oli kaikesta huolimatta pienie epävarmuuden pilke. ”Tämä on Taivasklaanin reviiriä ja oikeutetusti merkitty. Pyydän teitä poistumaan, joko hyvällä tai pahalla,” Hallatähti totesi rauhallisemmin, mutta pitäen uhkaavan asentonsa ja katseensa. Tabbykuviollinen kolli näytti mustaturkkista ystäväänsä pelokkaammalta eikä vaikuttanut halukkaalta uhmaamaan suurta valkoista kollia ja hän ottikin yhden varovaisen askeleen taaksepäin päästäkseen kauemmas Hallatähdestä. Unilaulun takana oli mustavalkoinen kolli, joka huohotti ja vältteli katsomasta Hallatähteä. Musta naaras piti vihaisen katseensa tiukasti Hallatähdessä. Hallatähti siirsi katsettaan hitaasti kissasta toiseen ja antoi sillalle nopean silmäyksen. Puinen silta kirskui epäilyttävästi ja pahimmassa tapauksessa se saattaisi pettää, jos hän astuisi sen päälle. Hän ei saisi näyttää epäröintiä viholliselle. Oli oikeastaan oikea ihme, että silta oli vielä pystyssä, sillä se oli heikko eikä varmasti kestäisi enää edes pennunkaan painoa. Unilaulu oli yksi Taivasklaanin kookkaimmista kissoista ja hänen tuuhea turkkinsa oli varmasti tuplasti painavampi nyt, kun se oli kastunut. Jos yksikään noista kissoista tekisi liian voimakkaan hypyn puolisillan päällä, se saattaisi pettää kokonaan aiheuttaen todella pahan kaaoksen. Hiljaisuus oli jatkunut jo vähän liiankin pitkään kissojen välillä. Musta naaras irvisteli vihaisesti hännänpää nykien yhä enemmän keltaiset silmät palaen yhä syvenevää vihaa. Jos Hallatähden klaanitovereille tapahtuisi jotakin, hän olisi vihaisin kissa koko järvellä. Hän ei sietänyt ryppyilijöitä ja varsinkaan sellaisia jotka uhkasivat hänen klaanitovereitaan. He olivat juuri asettuneet omalle reviirilleen ja tottuneet uuteen kotiinsa ja nyt jo heitä uhkasi kolme katkeraa kissaa. Ilmakin oli alkanut jo kylmentyä huomattavasti ja vesikin oli varmasti ollut jääkylmää. Unilaulu ja Vinhaviiksi olisi saatava leiriin lämmittelemään mahdollisimman pian. Nyt juuri lehtikadon alla kukaan ei kaipaisi sairaita kissoja. ”Mitä oikein odotat?” musta naaras sihisi hampaidensa välistä. ”Etkö uskalla hyökätä? Mitä oikein odottelet? Me emme peräänny!” Hallatähti siristi silmiään puhuessaan. ”Uskallan, mutta haluan antaa teille mahdollisuuden välttyä suuremmilta vahingoilta. Poistukaa tai joudutte katumaan.” ”Typerät reviireillä asuvat kissat,” musta naaras sähähti ja vilkaisi tovereitaan. ”Annammeko tuon määräillä meitä?” Hallatähti antoi Vinhaviikselle ja Unilaululle sellaisen katseen, joka antoi heille merkiksi kerätä voimia. Naaraan toverit eivät vastanneet mitään, vilkuilivat Hallatähteä vain epävarmoina. ”Pelkurit!” naaras karjaisi ja loikkasi samassa silmänräpäyksessä ilmaan kynnet auringonvalossa välkkyen kohti Hallatähteä. Hallatähti sähähti varoittavasti naaraalle ja syöksyi pois alta sukkelasti. Naaras oli selvästi ennakoinnut Hallatähden väistön, koska laskeutui sulavasti maahan ja kääntyi salamannopeasti ympäri. Hallatähti ja kulkukissa olivat nyt vastakkain, keltaiset silmät kipinöiden vihaa toisiaan arvioidessaan. Musta naaras epäröi hieman, johtuen varmasti suureksi osaksi Hallatähden koosta ja kyllä kannattaisikin epäröidä. Hallatähti ei ollut mikään kevyt eikä heikko kissa. Naaraan varmuus kuitenkin palasi samalla hetkellä, kun Hallatähti tunsi terävät kynnet kyljissään. Hän ei ollut kuullut klaanitovereidensa varoitushuutoja, koska oli ollut liian keskittynyt mustaan kulkukissaan. Typeriä virheitä taas kerran. Hallatähti päästi vihaisen mourunnan ja nousi kahdelle käpälälleen lähes vaivattomasti. Hän oli voimakas eikä yhden pienen kulkukissan nostaminen ollut temppu eikä mikään. Kissa hänen selässään päästi yllättyneen älähdyksen ja päästi säikähtäen irti, ja sen Hallatähti ymmärsi hyvin. Hänkään ei nimittäin haluaisi liiskaantua yli kaksi kertaa suuremman kissan alle. Hallatähti laskeutui nopeasti takaisin kaikille neljälle käpälälleen, liike oli ollut riskialtis, sillä hän oli paljastunut vatsansa mustalle naaraalle. Kulkukissa ei ollut kuitenkaan käyttänyt tilaisuuttaan hyväksi vaan näytti hämmentyneeltä, kun suuri kolli oli pystynyt nousemaan niin vaivattomasti kahdelle käpälälle toinen kissa selässään. Hallatähti loikkasi yllättäen selkäänsä hypänneen kissan kimppuun ja iski kyntensä kollin kylkiin. Mustavalkoinen turkki pöllysi, kun Hallatähti kynsi kulkukissan kylkiä kevyesti terävillä kynsillään. Mustavalkoinen kolli rojahti Hallatähden painon alla maahan ja huusi kauhuissaan apua ja armoa. Hallatähti ei halunnut vahingoittaa kulkukissoja pahasti, olihan lehtikato tulossa, ja siksi hän välttikin tekemästä kovin syviä haavoja. Hän halusi vain varoittaa ja ajaa tunkeutujat pois Taivasklaanin reviiriltä. Musta naaras päästi vihaisen mourunnan Hallatähden takaa ja valkea kolli arvasi naaraan loikkaavaan hänen kimppuunsa, joten hän loikkasi pois mustavalkean kissan päältä ja pääsikin juuri viime tingassa pois mustan naaraan kynsien ulottuvilta. Kääntyessään ympäri Hallatähti näki mustan naaraan toverinsa päällä kihisten raivosta. Verinen mustavalkoinen kolli nousi nopeasti seisomaan ja pian hän ja musta naaras olivat karvat pystyssä Hallatähteä vastaan. Tilanne oli epäreilusti yksi vastaan kaksi. Hallatähti silmäili vuorotellen molempia vastustajiaan; musta naaras oli täynnä niin paljon vihaa, että hän olisi valmis uhraamaan kaiken, kunhan saisi Hallatähden vain luovuttamaan. Mustavalkoinen kolli oli taas paljon epävarmempi ja sen näki jo hänen pelokkaista silmistään, mutta pelon alta hänestäkin uhkusi paljon vihaa ja kolli oli uskollinen toverilleen. Hänkin olisi siis valmis uhraamaan paljon voitolle. Musta naaras vilkaisi Hallatähden taakse nopeasti, mutta kohtalokkaasti paljastaen hänen toverinsa aikeet. Hallatähti syöksyi sivummalle enempää ajattelematta ja sivusilmällään huomasi harmaan kollin ilmassa. Hallatähden yllätykseksi Unilaulu loikkasi harmaan kollin perään ja painoi hänet maahan. Hallatähti katsahti kysyvästi naarasta, joka vain nyökkäsi sinivihreät silmät täynnä itsevarmuutta. Päällikkö huomasi kuitenkin klaanitoverinsa hieman tärisevän, luultavasti kylmyyden takia, mutta antoi Unilaululle kannustuvan ja kiitollisen katseen. Vinhaviiksi loikkasi sillalta klaanitovereidensa rinnalle, hänkin hieman täristen kylmästä. Kollin silmissä paloi kuitenkin vahva taisteluntahto, joten Hallatähti ei kieltänyt kumpaakaan auttamasta, eikä kieltäminen olisi edes auttanut, sillä olivathan nuo kaksi uskollisia sotureita. Ja sitä paitsi apu oli tarpeen. Voittaminen voisi olla helppoa, sillä mustan naaraan ystävät olivat epävarmoja siitä, pitäisikö hyökätä mustan naaraan kanssa vai luovuttaa hyvän sään aikana. Hallatähden klaanitoverit olivat heikkona ja mustan naaraan toverit varmasti tottelisivat naaraan käskyä hyökätä. Vilkaistessaan tabbykuviollista kollia Hallatähti huomasi hänen olevan vielä mustavalkoistakin kollia pelokkaampi ja tabbykuvillisen kollin silmät myös harhailivat hallitsemattomasti Hallatähden ja maan välillä. Hallatähti pörhisti karvojaan taas saaden harmaan kollin värähtämään. Miten ihmeessä kolli oli uskaltanut hypätä valkean kollin kimppuun hetki sitten? Musta naaras liikahti kärsimättömästi ja hän antoi varoittavan vilkaisun harmaalle kollille. Silloin Hallatähti keksi, mistä se johtui, musta naaras oli hallitsevassa asemassa, se oli ollut itsestäänselvyys Hallatähdelle jo siitä lähtien, kun hän oli nähnyt kyseisen naaraan. Tässä oli kuitenkin jotain muutakin. Tabbykuviollinen kolli pelkäsi mustaa naarasta ja pahimmillaan hän saattaisi joutua kärsimään, jos perääntyisi nyt taistelun edestä. Musta naaras päästi lähes äänettömän äännähdyksen ja samalla kaikki kolme heistä hyökkäsivät. Musta naaras syöksyi kohti Hallatähteä, tabbykuviollinen taas Unilaulun kimppuun ja Vinhaviikselle jäi sitten mustavalkoinen kolli. Hallatähti sähähti ja hyökkäsi mustan naaraan kimppuun. Kynnet repivät hänen valkeaa turkkiaan yhtä nopeasti kuin hänkin repi mustaa turkkia. Nyt Hallatähti ei varonut vahingoittamasta kulkukissaa kuten oli tehnyt aiemmin. Nyt auttaisivat vain kovat otteet. Veren haju tulvahti ilmaan ja sitä roiskui naaraasta -ja varmasti Hallatähdestä itsestäänkin- hänen valkealle turkilleen. Hallatähti päätti silloin, että turha verenvuodatus tulisi lopettaa siltä seisomalta, joten hän perääntyi muutaman askeleen ja loikkasi sitten mustan naaraan päälle. Naaras luhistui heti valkean kollin painon alla. Hallatähti kuuli hyökkääjän päästävän kivuntäyteistä pihinää ja naaras rimpuili kollin otteessa, mutta turhaan. Kului turhankin monta silmänräpäystä ennen kuin naaras luovutti ja päästi enää kivuliasta ääntä ja hän hengitti myös raskaasti. Naaraalla ei ollut enää energiaa taistella vastaan. Unilaulun huuto sai Hallatähden nostamaan katseensa heikosta naaraasta klaanitoveriinsa. Unilaulun kimpussa oli nyt kaksi kissaa. Mitä Vinhaviikselle oli oikein käynyt? Hallatähti huomasi taivasklaanilaisen kollin makaamassa kauempana maassa, mutta kaikeksi onneksi hän hengitti -vaikkakin raskaasti- ja pääkin oli onneksi ylhäällä. Vinhaviiksi oli kuitenkin selvästi heikkona ja Unilaulun oli täytynyt houkutella molemmat kulkukissat kimppuunsa pelastaakseen Vinhaviiksen hengen. Siinä oli oikeaa rohkeutta, ja varsinkin nyt, kun Unilaulukin jo jo haavoittunut ja väsynyt ja kylmissään ja turkki märkänä. Hallatähti ei jäänyt sen enempää miettimään eikä edes vilkaissut mustaa naarasta, kun jo syöksyi kohti Unilaulua ja häntä kohti hyökkääviä kolleja. Toinen kulkukissoista loikkasi Unilaulun selkään samalla, kun toinen syöksyi edestä kohti naaraan kaulaa. Yhdessä he saivat Unilaulun kumoon painon alla. Hallatähti sähähti vihaisesti ja tarttui toista kissoista niskanahasta ja veti hänet pois Unilaulun kimpusta. Mustavalkoinen kolli päästi yllättyneen älähdyksen, kun Hallatähti veti häntä kauemmas Unilaulusta. Hallatähti vilkaisi suuntaan, jossa leiri oli, mutta ketään ei näkynyt eikä kuulunut vieläkään. Mikä heillä oikein kesti? Kulkukissa alkoi rimpuilla, kun Hallatähti keskittyi ihan muuhun ja hänen otteensa kirposi. Kulkukissa pakeni Hallatähden otteesta, mutta suuntasi suoraan taistelevan Unilaulun kimppuun. Hallatähti juoksi hänen peräänsä, mutta musta naaras syöksyi hänen eteensä. ”Älä kuvittelekaan!” naaras karjaisi ja huitaisi väsyneesti kynsillään Hallatähden naamaa. Valkea kolli ehti juuri ja juuri väistää terävien kynsien tieltä. Unilaulu näytti olevan taas alakynnessä eikä ihme. Kyllä Hallatähtikin olisi hänen tilassaan, jos olisi kahta kissaa vastaan ja kylmissään Unilaulu näytti pärjäävän juuri ja juuri, mutta apu olisi varmasti tarpeen. Hallatähden olisi päästävä apuun, mutta musta naaras ei päästäisi häntä. Ei ainakaan helpolla. Hallatähden raivo kasvoi kasvamistaan eikä apujoukkoja näkynyt vieläkään. Musta naaras huitoi kiihtyvään tahtiin kynsillään Hallatähteä ja samalla kaksi kollia olivat Unilaulun kimpussa ja Vinhaviiksikin näytti huonolta, hänen hegityksensä oli tiheää ja turkki oli yltä päältä veressä. Jotain oli tehtävä. Hallatähti syöksyi varoittamatta mustan naaraan kimppuun ja iski hänet maata vasten kovalla voimalla. Samalla silmänräpäyksellä hän syöksyi taas auttamaan Unilaulua, jonka toinen kissa oli painanut maata vasten. Unilaulu rimpuili ja saikin itsensä taas pystyyn. Pienempi kolli oli kuitenkin varautunut tähän ja Hallatähti huomasi kulkukissan nostavan nopeasti tassunsa. Hallatähti arvasi heti, minne harmaa oli tähtäämässä. Epävarmasti harmaa kolli huitaisi kynsillään kohti Unilaulua kurkkuun. Veri roiskahti harmaan kollin päälle, mutta se ei ollut Unilaulun vaan Hallatähden. Valkea kolli oli syöksynyt heidän väliinsä estäen mahdollisesti vakavan loukkaantumisen ja saanut vasempaan kylkeensä ikävät haavat. Toisena vaihtoehtona Hallatähti olisi voinut välttää oman loukkaantumisensa ja kaataa harmaan kolli kumoon, mutta jos hän olisi tehnyt sen, kulkukissa olisi silti voinut osua Unilauluun ja kissat olisivat voineet lentää senkin lisäksi takaisin veteen. Hallatähti katsoi keltaiset silmät roihuten vihaa harmaata kollia sähisten uhkaavasti. Hän ei olisi enää lainkaan varovainen tai lempeä hyökkääjiä kohtaan. He olisivat voineet tappaa Unilaulun! ”Häipykää täältä niin kuin olisi jo!” Hallatähti karjahti ja kaatoi harmaan kollin maahan. Hallatähti painoi etutassuillaan kulkukissaa rinnasta ja katsoi vihaisesti tätä silmiin. Musta naaras liikahti kauempana ja nousi huterasi pystyyn. ”Jos ette tahdo pahempaa vahinkoa, häipykää!” Hallatähti sihahti harmaalle kollille ja hellitti otteensa. Harmaa kolli pakeni nopeasti kauas Hallatähdestä mustan naaraan luokse ja auttoi tätä pysymään pystyssä. Mustavalkoinen kolli juoksi Hallatähden ohitse auttamaan. Musta naaras sihahti tovereilleen, mutta luovutti ja antoi heidän auttaa, kun ei meinanut pysyä pystyssä. Hallatähti oli iskenyt mustan naaraan pään maahan ehkä jopa liiankin kovaa, mutta kyllä naaras selviäisi. Hallatähti oli ennenkin tehnyt saman liikkeen ja kaikki olivat kyllä selvinneet. Hallatähti pysyi kuitenkin Unilaulun edessä suojelevasti. Hyökkääjät kävelivät pois Hallatähden näkyvistä ja lähes samalla hetkellä hän kuuli lähenevät askeleet ja pian kukkulan päällä seisoi viisi taivasklaanilaista soturia karvat pörhöllä. Taistelu oli kuitenkin jo onneksi ohi. Hallatähti huomasi huolestuneen katseen Kirkasmyrskyn oransseissa silmissä ja pian varapäällikkö puolijuoksi kukkulan alas päällikkönsä luokse. Loput neljä seurasivat pian perässä. ”Ovatko kaikki kunnossa? Mitä tapahtui?” Kirkasmyrsky kysyi kiivaasti ja vilkaisi jokaista loukkaantunutta kissaa. Vinhaviiksi oli jalkeilla ja nilkutti kohti Hallatähteä. Hallatähden entinen oppilas Valkohäntä katsahti päällikköään kysyvästi ennen kuin avasi suunsa: ”Missä ne kapiset kulkukissat on?” kolli kysyi hännänpää nykien. ”Poissa,” Hallatähti sanoi ja vilkaisi taakseen kohti Unilaulua. ”Saimme häädettyä heidät, vaikkakin valitettavasti syvin haavoin.” ”Mekö siis tulimme liian myöhään?” Susikynsi kysyi, selvästi pettyneenä. Kolli olisi näemmä tahtonut taistella. ”Mikä teillä oikein kesti?” Vinhaviiksi ärähti ja katsoi klaanitovereitaan loukkaantuneesti. ”Oppilaasi se ei saanut sanoja suustaan,” Kultasavu murahti. ”Hän oli liian hengästynyt kertomaan ja emme siksi tiennyt mitä oikein tapahtuu ja missä kuin vasta hetki sitten.” ”Ongelma saatiin hoidettua, se on tärkeintä,” Hallatähti rauhoitteli nopeasti. Hän ei jaksaisi kuunnella toisten riitelyä nyt. ”Oli hyvä, että ette sännänneet umpipähkää minnekään, silloin olisi mahdollisesti voinut tulla enemmän vahinkoja.” ”Niinhän Kirkasmyrskykin sanoi,” Mustaloimu sanoi. Hallatähti nyökkäsi ja väläytti hymyn Kirkasmyrskylle. Hän oli ollut todella hyvä valinta varapäälliköksi. ”Tulkaahan nyt, palataan leiriin. Heidän haavansa pitää hoitaa,” Kirkasmyrsky sanoi päättäväisesti hetkeä myöhemmin ja alkoi johdattaa joukkoa takaisin leiriin. Hallatähti jättäytyi taaemmas Unilaulun rinnalle Hän halusi puhua urhean ja hyvin taistelleen naaraan kanssa.. ”Taistelit hyvin,” Hallatähti sanoi. ”Oli rohkeaa taistella kahta kissaa vastaan samaan aikaan, varsinkin kun olit jo loukkaantunut ja väsynyt.” ”Kiitos,” Unilaulu kiitti ja vilkaisi Hallatähteä kiitollisena. ”Sinua tässä pitäisikin kiittää enemmänkin.” ”Miksi?” Hallatähti hämmentyi hetkellisesti, vaikka olihan se nyt ihan ilmiselvää, että Unilaulu oli kiitollinen päällikkönsä avusta taistelussa. ”Syöksyit eteeni tuolla,” Unilaulu sanoi. ”Olisin voinut loukkaantua todella pahasti, pahimmassa tapauksessa jopa kuolla.” Sillä hetkellä, kun Unilaulu kuvaili tapahtuman, Hallatähti muisti saamansa ikävän ja kivuliaan vammansa vasemmassa kyljessään. Kipu säteili haavoista pidemmällekin. Veri oli värjännyt hänen valkean turkkinsa ilkeän näköiseksi. ”Ennemmin arvet kyljessä kuin sinä kuolleena, eikö vain? Se oli vähintä, mitä pystyin tekemään,” Hallatähti sanoi ja hymyili. ”Kukaan ei haluaisi sinun siirtyvän Tähtiklaaniin, eikä varsinkaan näin aikaisin. Olet hyvä kissa klaanille, Unilaulu.” Hallatähti ei ehtinyt kuulemaan mitään vastausta Unilaululta, kun heitä vastaan juoksi Mistelisydän ja hänen oppilaansa Riesatassu. ”Vinhaviiksi ja Unilaulu tarvitsevat hoitoa nopeammin,” Hallatähti sanoi sisarelleen ennen kuin paranatjata ehtivät tehdä mitään. Naaras ei jäänyt väittelemään veljensä kanssa vaan hoputti Unilaulua ja Vinhaviikseä kulkemaan nopeammin hänen pesäänsä. Hallatähti asteli parantajan pesän suulle odottamaan vuoroaan. Kirkasmyrsky tuli päällikön luokse ja istuutui hänen viereensä. ”Oletko kunnossa?” naaras kysyi huolestuneesti katsoen Hallatähteä silmiin. ”Olen,” Hallatähti naurahti, jopa hieman hämmentyneenä varapäällikkönsä huolehtivaisuudesta. Hän muisti kuitenkin oman aikansa varapäällikkönä, jolloin oli ollut myös huolehtivainen Kirsikkatähden suhteen. ”Olisi voinut käydä pahemminkin, onneksi ne kolme tajusivat lähteä.” ”Järjestänkö ylimääräisiä partioita?” Kirkasmyrsky kysyi. ”En usko, että tarvitsee, mutta voit lisätä partioissa olevien kissojen määrää,” Hallatähti totesi. ”En usko heidän palaavan, mutta koskaan ei tiedä, he olivat aika vihaisia. Eikä heistä ole vähään aikaan taistelemaankaan.” ”Selvä,” Kirkasmyrsky nyökkäsi. Naaras oli selvästikin sanomassa jotakin, mutta sulki suunsa Mistelisydämen tullessa hakemaan veljeään sisälle pesään hoidettavaksi. ”Olivat ne kyllä aika vahvoja kissoja,” Mistelisydän mutisi laittaessaan hämähäkinseittiä Hallatähden haavoille. ”Eivät soturin veroisia, mutta voimakkaita,” Hallatähti myönsi. ”Varsinkin se naaras, hän olisi ollut valmis uhraamaan varmaan henkensäkin, jotta olisi voittanut meidät.” ”Pyh, heillä ole toivoakaan voittaa taivasklaanilaisia,” Mistelisydän tuhahti. ”Paitsi ehkä sinunlaistasi kirppusäkkiä vastaan.” ”Hei!” Hallatähti älähti ja naurahti. ”Mitä tuo oli tarkoittavinaan?” ”Katso itseäsi!” Mistelisydän kiusoitteli pilke silmäkulmassaan. ”Olet iso ja kömpelö.” ”Itse olet kitukasvuinen ja haisuli,” Hallatähti vastasi samalla mitalla ja peitti vasemmalla tassullaan kuononsa. ”Haisuli?!” Mistelisydän henkäisi kauhuissaan. ”Kuinka kehtaat! Minähän tuoksun ihanilta yrteiltä. Sinä olet se ketä tässä pitäisi haisuliksi sanoa, katso nyt turkkiasikin.” ”Se on verinen urhean taistelun jälkeen, senkin luolassa asuva erakko,” Hallatähti murahti ja näytti kieltä. ”Lopettakaa jo!” Vinhaviiksi kivahti kauempaa. ”Minulle annettiin ohjeeksi levätä, mutta eihän täällä voi levätä kun te kiljutte siellä kuin lokit!” ”Saat kohta vain hiirensappea ruuaksi, jos vielä kerran nimittelet minua,” Mistelisydämen äänensävy muuttui leikkisästä varoittavan vihaiseksi. Vinhaviiksi vain mutisi jotain epäselvästi. Mistelisydän otti haukut vain Hallatähdeltä, se oli heidän välinen juttunsa. ”Eikö Unilaulu ole täällä?” Hallatähti kysyi Mistelisydämeltä. Päällikkö ei ollut nähnyt naarasta kun oli tullut sisälle. ”Hän on tuolla kauempana,” Mistelisydän sanoi ja heilautti korviaan pesän nurkkaa kohti, jossa tummaturkkinen naaras nukkui sulautuen varjoihin. ”Hän on onnekas, kun pystyy nukkumaan tässä melussa!” Vinhaviiksi murahti taas. Mistelisydän antoi kollille varoittavan katseen. ”Tulevatko he kuntoon?” Hallatähti kysyi hiljempaa. ”Kyllä, vammat eivät olleet kovin pahoja, Vinhaviiksi sai syvimmät haavat, mutta kyllä hänkin toipuu pian.” Mistelisydän vastasi. ”Kuinka kauan pidät heitä täällä?” Hallatähti kysyi ja vilkaisia Unilaulua nopeasti. ”Vinhaviiksi on täällä ainakin kaksi yötä, Unilaulun päästän huomenna,” Mistelisydän maukaisi ja viimeisteli työnsä. ”Kukaan teistä ei kuitenkaan taistele sitten pariin päivään. Vinhaviiksi voi palata kouluttamaan Iltatassua, mutta ei mitään rajua. Sallin kuitenkin rauhallisen metsästämisen sinulle ja Unilaululle tämän yön jälkeen, kunhan tulette näyttämään haavojanne.” ”Mitä? Minä voin kyllä ihan hyvin!” Vinhaviiksi sihahti ja koetti nousta ylös protestoidakseen parantajan päätöstä. ”Älä edes luule,” Mistelisydän astui rauhallisesti lähemmäs savunharmaata kollia. ”Jos nyt nouset ylös ja rasitat itseäsi, Iltatassu tarvitsee uuden mestarin.” ”Kiitos, Mistelisydän,” Hallatähti kehräsi. ”Pidä huolta heistä.” ”Pysytkin sitten leirissä tänään,” parantaja varoitti huvittuneena. ”Kyllä, emo,” Hallatähti vastasi leikkisästi keltaisesti silmiään pyöräyttäen. Hallatähti kuuli vielä Vinhaviiksen päästävän turhautuneen huokauksen ennen kuin hän poistui pesästä. Auringon lähestyessä laskuaan Hallatähti asteli aukion poikki suoraan tuoresaaliskasalle, joka oli vielä yllättävän täynnä saalista näin myöhäisen lehtisateen aikaan. Päällikkö valitsi itselleen yhden kolmesta kasan oravasta ja vei sen hieman kauemmas itselleen nautittavaksi. Hän ei ollut syönyt mitään koko päivänä ja nälkä oli ehtinyt kasvaa jo aikamoiseksi. Oravan herkullinen tuoksukin vain kasvatti näläntunnetta. Liike parantajanpesän suulla herätti päällikön huomion herkullisesta oravasta. Unilaulu oli tullut ulos yrttejä täynnä olevasta pesästä ja suuntasi kohti tuoresaaliskasaa. Naaralla oli varmasti yhtä kova nälkä kuin Hallatähdelläkin. Hallatähti nousi seisomaan ja nosti oravan leukojensa väliin ja suuntasi Unilaulun luokse. Heillä oli jäänyt juttutuokio kesken aikaisemmin ja koska he molemmat söivät yksin, joten miksi he eivät voisi syödä toistensa seurana? ”Kelpaako seura?” Hallatähden kysymys taisi yllättää harmaan naaraan, sillä tämän niskakarvat nousivat hennosti, lähes huomaamattomasti pystyyn. Unilaulu katsahti ylöspäin. ”Tietysti,” Unilaulu hymyili, yllätyneesti. Unilaulu oli kokenut soturi ja Hallatähdestä oli aina mukavaa jutella klaaninsa kissojen kanssa. Sitä paitsi, Hallatähti ei ollut jutellut Unilaulun kanssa paljoakaan eikä siksi tuntenut häntä kovin hyvin. Hallatähti asettui taas syömään oravaansa Unilaulun vierelle.. ”Miten haavat voivat?” Hallatähti kysyi sitten ja vilkaisi Unilaulua. ”Kiitos Mistelisydämen yrttien, niihin ei satu enää lähes lainkaan,” naaras vastasi pirteästi. ”Hyvä kuulla,” Hallatähti hymyili ja jatkoi sitten huvittuneemmin. ”Entä Vinhaviiksi? Hän oli aika kärttyisänä aikaisemmin.” ”Niin oli,” Unilaulu kehräsi huvittuneena. ”Kyllä hänkin pärjää, hän ei ainakaan enää valita. Entä sinun vammasi?” ”Mistelisydän osaa hommansa,” Hallatähti vastasi lyhyesti. Haavat kyljissä olivat vielä vähäsen ilkeät, mutta kyllä hän pärjäisi, kunhan -Mistelisydämen ohjetta noudattaen- hän ei rasittaisi haavoja liikaa. Yrttejä pitäisi nyt säästää, kun oli tulossa kylmät ilmat, mutta muutaman kerran Hallatähti oli meinannut mennä sisarensa luokse hakemaan lisää yrttejä kipeisiin haavoihinsa. ”Niistä kissoista tulikin odotettua suurempi ongelma,” Unilaulu mutisi ja liikautti hämähäkinseittistä häntäänsä hieman. ”Niin tuli,” Hallatähti myönsi vilkaisten nopeasti Unilaulun vammoja ja viimeisteli sitten oman ateriansa. ”Toivotaan, että ei tule muita taisteluita pitkään aikaan, varsinkaan nyt kun lehtikato on aivan nurkan takana.” Unilaulu nyökkäsi sen merkiksi, että oli samaa mieltä valkean päällikön kanssa. Hallatähti katseli muutaman silmänräpäyksen naarasta. Hän ei ollut itsekään varma miksi, mutta katselipahan vain. ”Kiinnostaisiko sinua lähteä huomenna metsästämään?” Hallatähti kysyi sitten harmaalta naaraalta. ”Yksin voisi olla vähän riskialtista lähteä näiden vammojen kanssa, jos jotain sattuukin. Itse en kuitenkaan haluaisi olla vain toimettomana huomenna. Joten mitä sanot?”
top of page
bottom of page