top of page

Perhotassu ♀

Sukupuoli • Naaras


Ikä • 8 kuuta


Klaani • Tuuliklaani


Asema • Oppilas


Oppilaat • 


Mestari • Kuusamaturkki


Aiemmat nimet • Perhopentu


Rp • Kuu YP


Viimeisin tarina


Luonne

Perhonliekki on hyvin kunnianhimoinen, mutta kovin kärsimätön kissa. Hänen sisällään loimuaa patoutunutta vihaa ja aggressiota, jonka hän antaa vapaasti tulla ulos. Tosin, eipä hän osaa tunteitaan edes hallita miltei lainkaan. Hän on tulinen ja kiivas ja suuttuu helposti. Häntä on kuvailtu äkäiseksi ja äkkipikaiseksi, eikä turhaan. Naaras toimii ennen kuin ajattelee. Häntä ei jahkailu kiinnosta ja hän toimii parhaiten spontaanisti eikä suunnitelmien kahlitsemana. Hän on luonnollinen improvisoija, vaikka ongelmiin hän on silti joutunut syöksymällä päätä pahkaa tilanteesta toiseen. Hänellä ei kerta kaikkiaan ole kärsivällisyyttä eikä mielenkiintoa tehdä suunnitelmia taikka seurata niitä. Naaraalta ei löydy miltei hitustakaan kärsivällisyyttä ellei hän todella tahdo jotakin. Hän tahtoo osoittaa olevansa vanhempiensa arvoinen tappaja. Perhonliekki tulee helposti kateelliseksi ja häntä ei ole vaikea suututtaa, joten hänen kanssaan toimiessa pitää olla koko ajan varovainen. Hän antaa tunteidensa usein sumentaa järkensä, jopa tahtomattaan. Hän tietää olevansa kuitenkin vaarallinen ja hyvin impulsiivinen, joka tekee hänestä tehokkaan taistelijan ja tappajan. Tämä naaras on hyvin sarkastinen ja terävä kieleltään eikä todellakaan lempeä kellekään. Häntä ei ole helppo lähestyä, koska hän mulkoilee miltei kaikkia ja ärhäntelee kaikille. Hän on kuitenkin hyvin kaunis ja lumoava, joka toimii hänen etunaan, kun hän tahtoo houkutella kissoja luokseen. Päättäväisyys ja itsepäisyys ovat naaraan piirteitä, joita on vaikea olla huomaamaatta. Jos häntä haastaa, vastaa hän haasteeseen ajattelematta toista kertaa ja jos hän päättää jotakin saavuttaa, hän myös aikoo saavuttaa tavoitteensa. Perhonliekki ei ole muutenkaan kovinkaan kiinnostunut luomaan mitään sen ihmeellisimpiä suhteita muiden kissojen kanssa, vaikka kokeekin hyvää oloa ollessaan huomion ja kehujen keskipisteenä. Hän arvostaa sisimmässään niitä, jotka ovat hänelle tärkeitä ja keihin pystyy luottamaan, joka ei ole tälle naaraalle helppoa. Tämän naaraan seurassa pitää kestää hiomattomat totuudet, sillä Perhonliekki sanoo aina sen, mitä ajattelee eikä ole lainkaan hienovarainen missään tilanteessa. Useimmiten hänen veljensä Ruostepiikki on pitämässä sisarensa kuonon ummessa. Perhonliekki on kaikesta huolimatta kissa, joka osaa lukea muiden ilmeitä. Hän osaa käyttää tätä hyödykseen kauneutensa tuoman karisman lisäksi. Hänellä on aina energiaa kaikkeen tekemiseensä, oli asia sitten kiinnostava tai ei. Hän jaksaa marista, jos jokin ei ole mieleistä, mutta kyllä hän silti hommat saa tehdyksi. Tältä naaraalta löytyy rohkeutta olla oma itsensä että syöksyä mihin tahansa vaaralliseenkin tilanteeseen.


Ulkonäkö

Perhonliekki on hyvin kaunis siamilainen naaraskissa. Hänen turkkinsa on lyhyen puolella, mutta hänen häntänsä on tuuheahko. Naaraan pohjaväri on beigen ruskea ja turkki on kiiltävää ja hyvin pehmeää. Naaraan korvat ja kasvot ovat tummanruskeat ja väri haalistuu hieman kasvojen reunamilla. Naaraan etukäpälät ovat samaa tummanruskeaa ja väri haalistuu kyynärvarressa. Myös takakäpälät ovat tummanruskeat ja naaraan tuuhea häntä on saanut saman tummanruskean värityksen. Naaraan selkä on hieman tummempaa ruskeaa kuin muun kehon beige väri. Naaras on ruumiinrakenteeltaan solakka ja kasvoista jopa hieman sirohko. Naaraalla on suhteellisen vahvat lihakset ja hyvin terävät kynnet. Naaraan hampaat ovat hohtavan valkeat ja terävät. Hänellä on tuuliklaanilaiselle kissalle ominainen ruumiinrakenne juoksemiseen. Hänellä on vahvat takajalat, jotka vievät hänet pitkälle. Perhonliekillä on todella naarasmaiset ja kauniit silmät. Silmien väritys on tummansininen, jopa liilahtava. Naaraan silmät saavatkin usein kehuja muilta kissoilta. Naaraan kaunis ulkonäkö on hämäävä, mutta toisinaan Perhonliekki osaa hyödyntää sitä omiin tarpeisiinsa. Hän myös nauttii suurimmaksi osaksi saamastaan huomiosta.


Muuta



Suhteet

Parhaat ystävät -
Ystävät – 
Ihastus -
Viha -
Ei pidä - 


Soturitaidot
METSÄSTYS 0/100
HYÖKKÄYS 0/100
PUOLUSTUS 0/100
TAISTELU 0/100
NOPEUS 0/100
VOIMA 0/100
JOHTAJUUS 0/100
ÄLYKKYYS 0/100
SOSIAALISET TAIDOT 0/100
ROHKEUS 0/100
VIEKKAUS 0/100
YRTTITIETO 0/100
UIMATAITO 0/100
KIIPEILY 0/100
ERIKOISTAITO



PERHE

 

Vanhemmat

Kyyarpi

Sisarukset

Ruostetassu, Elotassu

Pennut



bottom of page